tiistai 26. toukokuuta 2015

NES naftaliinista

Tänään oli kiva päivä monellakin tapaa. Yksi näistä tavoista oli se, kun kotiin tullessani postiluukusta oli tipahtanut eräästä Facebook-ryhmästä ostamani peli. Kyseinen peli on 8-bittiselle Nintendolle tehty The Goonies 2, joka oli eräs lapsuuteni ensimmäisistä NES -peleistä ja toki erinomainen peli edelleen. Varsinainen konsolini on ollut kuitenkin käyttämättömänä jo pitkän aikaa ja nyt oli olikin siis hyvä aika kytkeä laite nykyaikaiseen taulutelevisiooni. Pienikestoisen pähkäilyn jälkeen sainkin paitsi pelin äänet, myös kuvan näkymään ruudusta. Samalla sessiolla piti testailla myös vähän aikaa sitten ostamaani Megaman 3:ea ja kaikki vaikutti toimivan niin hyvin, kuin nykyaikaisella televisiolla voi odottaa. Pitääkin siis varmaan alkaa kirjoittelemaan jatkossa tänne myös NES-peleistä... :)

2 kommenttia:

  1. Itselläkin jos jossain välissä taas retrohyttynen puree niin pitää NES ja SNES kysyä takas veljenpojilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tuosta SNESistä olen kateellinen kun sellainen puuttuu. Jos se laite löytyisi nurkista, haluaisin ehdottomasti pelit Super Mario World, Yoshi's Island ja Link to the Past. Ongelmaksi muodostuisikin se, että noita pelejä ei varmaankaan saisi kovinkaan halvalla :D

      Poista