torstai 21. heinäkuuta 2016

Loot Crate Futuristic

Tähän asti en ole hankkinut vielä yhtäkään Loot Cratea, mutta nyt tähän tuli poikkeus. Heinäkuun laatikon mukaan oli luvattu nimittäin ainakin Mega Man -krääsää ja minullehan kelpaisi vaikka vanhat käytetyt kalsarit, jos niissä lukisi Mega Man. Muita luvattuja aiheita olivat Futurama ja Star Trek The Next Generation (jotka ovat myös omia lemppareitani) sekä Rick and Morty ja Valiant (, joista en ollut rehellisesti sanottuna kuullutkaan).

Tänään paketti tuli lopulta perille ja kädet täristen aukaisin laatikon. Sisältö osoittautuikin aikalailla juuri sellaiseksi mitä olinkin odottanut, joten ihan tyytyväinen olen saamaani loottiin. Tällä kertaa laatikossa oli siis seuraavanlaiset tavarat:


  • Mega Man -figuuri, jonka korkeus on noin 8 cm. Väritys on puna-valkoinen, joten lieneekö hän saanut sitten Fire Manin aseistukset ensimmäisestä pelistä. Hahmon asentoa voi säätää hieman liikuttamalla tämän käsiä sekä päätä erilaisiin asentoihin.
  • Futurama animaatiosarjan Planet Express -avaruusalus, joka on mittauskohdasta riippuen 11-14 cm pitkä. Alus on normaalisti jalustan päällä magneetin avulla, mutta irroitettavissa helposti jos haluat tehdä sillä pieniä lentoja ympäri huonetta :-D
  • Star Trekin "Live long and prosper" -pinni. Ilmeisesti pinnin mukana tulevilla tiedoilla saa myös lisäsisältöä Star Trek Online -verkkopeliin.
  • Star Trek The Next Generationin plakaatin näköinen tarra, jonka voi kiinnittää haluamaasi paikkaan. Tarrassa on Enterprise aluksen tietoja.
  • Rick and Morty -animaatiosarjan T-paita.
  • Valiant Comicsin sarjakuva 4001 AD.
  • Lisäksi jos et ole jo repinyt Loot Craten laatikkoa palasiksi, niin sen kääntelemällä uuteen asentoon saat askarreltua itsellesi hienon lentohangaarin avaruusaluksille.
En odottanutkaan missään vaiheessa, että kaikki laatikon mukana tulevat tavarat osuisivat täysin omalle mukavuusalueelle. Tämän vuoksi olikin pieni harmi, että laatikon mukana tullut T-paita olikin jostain itselleni aivan nevehöödistä sarjasta eli Rick and Mortysta. How cool olisi ollut omistaa Mega Man -paidan tai Futuramakin olisi ollut ihan jees. Onneksi nuo kaksi figuuria eli Mega Man ja Planet Express olivat kuitenkin niin siistejä, että olen settiin kuitenkin ihan tyytyväinen. Uutta Loot Cratea en ole kyllä ihan heti aikeissa tilaamaan, mutta eihän sitä tiedä jos siellä tulee teemaksi taas joku itselle tosi rakas peli tai TV-sarja, niin laitetaan sitten uudestaan harkintaan :)


4 kommenttia:

  1. Kannattaa kattoa Rick and Mortyä jos satut siihen törmäämään jossakin. Netflixissä on ainakin ensimmäinen kausi (en äkkiseltään muista oliko siulla kys. palvelua käytössä ^^').

    Itestä ihan ok, mutta koska katoin kaverin kaa enkun teksteillä niin suurin osa vitseistä sun muusta meni ohi. Pitää joskus kattoa yksin ihan suomen tekstityksillä, niin tietäis mistä vitsistä kaveri aina pölisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo löytyy Netflix ja siellähän se sarja näytti olevan. Kiitos paljon vinkistä :)

      Poista
  2. "---ja minullehan kelpaisi vaikka vanhat käytetyt kalsarit, jos niissä lukisi Mega Man." :'D voi itku, ihana Mikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja arvaappa olinko ihan täpinöissäni kun kävin joku aika sitten ostamassa pöytälamppuuni uuden valon ja huomasin että sen merkki oli Megaman :)))))

      Poista