maanantai 18. heinäkuuta 2016

Nintendon retroilua loppuvuonna

Nintendon seuraavaa konsolia Nintendo NX:ää saadaan odotella vielä ensi vuoden puolelle, mutta tämä ei ole yrityksen ainoa tulossa oleva pelaamislaite. Marraskuun 11. päivä markkinoille tulee nimittäin Nintendo Classic Mini -niminen laite, jolla ihmiset pääsevät pelaamaan Nintendon klassisia pelejä 8-bittiseltä aikakaudelta.

Nintendo Classic Mini on nimensä mukaisesti alkuperäisen NES:n näköinen, mutta pienempikokoinen pelilaite. Laite kytketään televisioon HDMI-kaapelilla ja mukana tulee yksi alkuperäisen näköinen peliohjain sekä 30 valmiiksi asennettua peliä. Valitettavasti laitteella ei pysty pelaamaan alkuperäisen konsolin kasetteja, joten noihin valmiiksi asennettuihin on sitten tyytyminen.

Laitteeseen saa ostettua lisäohjaimia tai vaihtoehtoisesti voit käyttää Nintendon Classic Controlleria tai Classic Controller Pro:ta. Halutessasi voit käyttää myös tämän Mini-konsolin ohjainta Wii:n tai Wii U:n Virtual Console -pelien kanssa kytkemällä ohjaimen Wii Remote Controlleriin.

Kun näin laitteen mukana tulleen pelilistan, en ollut uskoa silmiäni. Lista on nimittäin täynnä NES:n pelikirjaston parhaimmistoa ja siellä ei pahemmin huonoja täytepelejä näy. Muutamat peleistä peleistä ei nostata minussa suurempia tuntemuksia, mutta tämä johtuu vain siitä etten ole kyseisiä pelejä koskaan koittanutkaan. Muutoin lista on kuitenkin täyttä rautaa!

Lista mukana tulevista peleistä:

  • Balloon Fight
  • Bubble Bobble
  • Castlevania
  • Castlevania II: Simon's Quest
  • Donkey Kong
  • Donkey Kong Jr.
  • Double Dragon II: The Revenge
  • Dr. Mario
  • Excitebike
  • Final Fantasy
  • Galaga
  • Ghosts'N Goblins
  • Gradius
  • Ice Climber
  • Kid Icarus
  • Kirby's Adventure
  • Mario Bros.
  • Mega Man 2
  • Metroid
  • Ninja Gaiden
  • Pac-Man
  • Punch-Out!! Featuring Mr. Dream
  • StarTropics
  • Super C
  • Super Mario Bros.
  • Super Mario Bros. 2
  • Super Mario Bros. 3
  • Tecmo Bowl
  • The Legend of Zelda
  • Zelda II: The Adventure of Link


Laitteen hinnaksi on arvioitu n. 60 dollaria ja lisäohjaimien hinnaksi n. 10 dollaria, mistä kukin voi sitten veikkailla lopullista Suomi-hintaa. Tuollaisella pelilistalla ja ottaen huomioon että kyseessä on virallinen Nintendo-tuote (eikä joku epävirallinen kloonilaite) hinta vaikuttaa erittäin kohtuulliselta. 

Nintendo Classic Mini vaikuttaa näppärältä laitteelta niin vanhan koulukunnan retroilijalle joka haluaa päästä nopeasti rakkaiden pelien ääreen, kuin myös ihmiselle joka haluaa helppokäyttöisen ja edullisen tavan tutustua Nintendon klassikkopeleihin. Itse ainakin jään odottelemaan laitetta suurella innostuksella ja mielenkiinnolla. Miten on teillä muilla lukijoilla, että alkaako sukat pyörimään jaloissa tämän vuoksi?

Lisätty: Noniin nyt ainakin eräässä Ahvenanmaalaisessa verkkokaupassa hinta on pudotettu 80 euron nurkille. Ennakkotilaukseen meni :)

Lähteet:

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiiinostavalta paketilta. Varsin hyvä kokoelma jo pelkästään Mario-pelien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuossa ei montaa huonoa peliä kyllä ole. Osa peleistä löytyy jo aiemmalla NES-laitteellani tai Virtual Consolen puolella, mutta erityisesti tuossa listassa kiinnostavat seuraavat pelit: Castlevania 2, Double Dragon 2, Ice Climber, Kid Icarus, Ninja Gaiden, Punch Out, Super C ja Zelda 2. Vastinetta siis tulee saamaan rahoille :)

      Poista
  2. Tähän uutiseen törmättyäni mielenkiinto nousi huomattavasti. Kyseessä ei ehkä ole juuri sitä täyslaidallista retroa (koska ei kasetit toimi yms), mutta onhan tuo nyt pirun kova paketti. Vaikka normaali NES löytyy ja siihen muutamat noistakin peleistä, niin eiköhän tuo hankintaan mene samantien. Olisi ehkä jo virhe olla ostamatta tuota (toki lopullinen Suomi -hinta vielä vaikuttaa hankintaan) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalissa NES:ssä nykypäivänä on vähän se ikävä puoli, että sen kytkeminen nykytelkkareihin on oma taiteenlajinsa. Vaikka tuo uusi laite onkin "vain" emulointia ja oikeat pelikasetit eivät toimi, niin onhan tuossa tehty se käyttöönotto kyllä pahuksen helpoksi. Tuo laitteen voi ottaa halutessaan vaikka kaverien luo mukaan ja luvassa on loistavat peli-illat pienellä vaivalla :)

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta, alkaa jo HD -telkkareihin kytkeminen olemaan melko vaikeaa. Tosin tämän ostamista ei tarvitse enää miettiä, kun kyseinen vehje meni jo ennakkotilaukseen :D

      Poista
  3. Hankintaan menee jossain vaiheessa :D en itse jaksa metsästää uutta NES konsolia. Veljen kanssa kun välillä on vaihdeltu tuota aikonaan ostettua NES konsolia keskenämme niin nyt ei tarvisi sitäkään tehdä. Harmillista sinänsä etteivät vanhat kasetit toimi tuossa uudessa, mutta kun ottaa huomioon hinnan niin hälläväliä :D osasta noista peleistä kun joutuisi originaalisti maksamaan enemmän kuin tuosta konsolista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. originaalista piti sanomani :)

      Poista
    2. Olen NES:n omistajana huomannut, että ei sitä ihan hetken mielijohteesta ole viitsinyt alkaa virittelemään käyttökuntoon kun on monta paljon helpomminkin kytkettävää laitetta nurkissa. Nyt tuolla laitteella sekin kynnys madaltuu valtavasti. On kyllä totta, että tuolla paketilla hinta-laatu-suhde on kyllä loistava. Koomista että kun jotkut verkkokaupat ovat laittaneet laitteen jo ennakkotilattavaksi ja hinta on nostettu muodon vuoksi yläkanttiin eli 130 euroon (josta se varmasti putoaa kunhan lopullinen hinta tulee tietoon), niin ihmiset itkevät jo keskusteluissa että miten kallis laite on. Vaikka tarjolla olisi puolet noista peleistä, niin tuskin kukaan osaa näyttää mistä ne ja NES-laitteen saisi vaan 130 eurolla :P

      Poista