sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sega Mega Drive Classic Game Console

Mitä Nintendo edellä, sitä Sega perässä. Viikko sitten Nintendo ilmoitti jytkyn eli julkaisevansa loppuvuonna minikokoisen NES-konsolin, jossa on mukana 30 peliä. Nyt näyttää olevan niin, että Nintarin 90-luvun kilpailija Sega julkaisee uudestaan vastaavanlaisen oman laitteen, joka tuli ainakin Jenkeissä alunperin markkinoille jo vuonna 2012.

Tämän uutisen ajoitus ei ole välttämättä täysin sattumaa. Laite on todennäköisesti tulossa juhlistamaan Segan maskotin Sonic the Hedgehogin 25-vuotista taipaletta. Saman juhlan kunniaksi Sega on jo aiemmin ilmoittanut tuovansa markkinoille parikin kappaletta uusia Sonic-pelejä muille pelialustoille.

Itse tämä retrolaite eroaa kuitenkin Nintendon vastaavasta ja vieläpä hyvällä tavalla. Mukana on 40 kappaletta ns. kunnon pelejä ja 40 kpl bonuspelejä. Ohjaimia on kaksi kappaletta ja ne ovat langattomia. Parhaimpana ominaisuutena on kuitenkin se, että laitteella voi pelata myös alkuperäisen Megadriven pelikaseteilla ja myös alkuperäiset ohjaimet toimivat retrolaitteen kanssa.

Mukana tulevien pelien lista on seuraava:

  • Alex Kidd in the Enchanted Castle
  • Alien Storm
  • Altered Beast
  • Arrow Flash
  • Bonanza Bros.
  • Chakan: The Forever Man
  • Columns
  • Columns III
  • Comix Zone
  • Crack Down
  • Decap Attack
  • Dr. Robotnik's Mean Bean Machine
  • Ecco
  • EccoJr
  • ESWAT: City Under Seige
  • Fatal Labyrinth
  • Flicky
  • Gain Ground
  • Golden Axe
  • Golden Axe 2
  • Golden Axe 3
  • Jewel Master
  • Kid Chameleon
  • Motal Kombat
  • Mortal Kombat 2
  • Mortal Kombat 3
  • Ristar
  • Shadow Dancer
  • Shinobi 3
  • Streets Of Rage 1
  • Streets Of Rage 2
  • Streets Of Rage 3
  • Sonic & Knuckles
  • Sonic Spinball
  • Sonic the Hedgehog
  • Sonic the Hedgehog 2
  • The Ooze
  • Vectorman
  • Vectorman 2
  • Virtua Fighter 2


Lisäksi mukana on seuraavat bonuspelit:

  • Cross the road
  • Jack's Pea
  • Jewel Magic
  • Curling 2010
  • Fish Story
  • Mahjong Solitaire
  • Warehouse Keeper
  • Chess
  • Memory
  • Snake
  • Air Hockey
  • Spider
  • Naval Power
  • Mr. Balls
  • Cannon
  • Fight or Lose
  • Bottle Taps Race
  • Bomber
  • Checker
  • Hexagonos
  • Reaction Match
  • Whack-A-Wolf
  • Mirror Mirror
  • Memory Match
  • Treasure Hunt
  • Fire Fly Glow
  • Panic Lift
  • Black Sheep
  • Space Hunter
  • Flash Memory
  • Table Magic
  • Color Puzzle
  • Brain Switch
  • Mega Brain Switch
  • Bulls and Cows
  • Logic Dial
  • Match Eleven
  • Formula Challenge
  • Sudoku Quiz
  • Dominant Color


Ihmettelin aluksi onko tämä laite edes real thing, kun siitä ei oltu keretty vielä pahemmin edes uutisoimaan. Eräs nimeltämainitsematon Suomalainen verkkokauppa on kuitenkin ottanut tuotteen katalogiinsa ja lätkäisseet sille jo lopullisen hinnan, joten kaipa laite sitten on tulossa Suomeenkin ja laitoin tämän(kin) ennakkotilaukseen :-D 

Laitteen mukana on useita loistavia pelejä joita tuli itsekin pelattua lapsuudessa mm. Sonicit, Streets of Raget, Alex the Kidd ja ComixZone. Olisihan tuo tietysti ollut vielä kivempaa, jos mukana olisi ollut QuackShot, Castle of Illusion ja Greenhog, mutta kaikkea ei voi aina saada. 

Youtubesta löytyy jo entuudestaan laitteen esittelyvideoita mm. hakusanoilla AtGames Sega Genesis console. Pienistä puutteistaan huolimatta (esim. käytännössä "vain" n. 90% alkuperäisistä pelikaseteista on yhteensopivia) tämä noin 60 euron laite näyttää antavan kuitenkin erinomaisesti vastinetta rahoille ja alankin odottelemaan sen saapumista innolla.

4 kommenttia:

  1. Aijai. Tää näyttää pahasti siltä halvalta kiinakopiolta. Sekin ero sinänsä siihen NES versioon että tää on vähä niinku ,"aito" SEGA nimenomaan heittomerkeillä. Odotan SEGAN kommentteja onko ne itse oikeesti jostain nyrkkipajalta tilauksen pistäny halvalle retrolle vai onko tää ny se puhdas emulaattori kone jossa on ongelmia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tuo siis itsensä Segan valmistama ole vaan At Games -nimisen puljun. Itse pidän tuota riittävän "aitona", jos sillä on Segan hyväksyntä. Noh varmaan tuostakin tullaan vielä kuulemaan kun veikkaan laitteen saavan lähipäivinä lisää palstatilaa :)

      Poista
  2. Onhan tätä saanut Suomestakin jo vuosien ajan, joten kenties se onkin mitä Sega edellä kuin toisin päin. Vaikka toki tämän uusintajulkaisun ajankohta liittyykin aika varmasti Nintendon aikeisiin.

    Äänissä ja kuvassa on eroa, mutta pois lukien puristien nipotukset hinta-laatu-suhde on kohdillaan, siitäkin huolimatta että ne 40 täytepeliä todellakin ovat vain täytepelejä, eikä niiden puolelle tule eksyttyä kuin vahingossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näihin viime viikkojen tapahtumiin viittasinkin tuolla edellä - perässä jutulla. Itselläni tuo laite on jäänyt sitten huomaamatta, silmiin on osunut vain näitä laitteita jotka vaativat kuitenkin alkuperäiset pelit. Hyvä juttu kuitenkin tuo, että jos sitä on jo aiemminkin saanut. Katselin Youtubesta yhtä esittelyvideota ja siinä tosiaan ainakin Sonicin alkumusiikit soivat hieman matalemmalta kuin mitä alkuperäisessä pelissä oli. Minua tuollaiset pienet epävireydet ei kuitenkaan haittaa :) Toki himo-keräilijät hankkivat sitten sen alkuperäisen laitteen ja pelit.

      Poista