keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Arvonta: Mirror's Edge

Siitä on taas vähän aikaa kun viimeksi järjestin arvonnan joten nyt voisi olla jo korkea aika uudelle sellaiselle. Tällä kertaa voittajalle on luvassa ruotsalaisen mm. Battlefield -peleistäkin tunnetun DICE:n vuosina 2008-2009 eri alustoille tehty Mirror's Edge.

Peli on Faith-nimisen kuriirin silmistä kuvattu seikkailu/toimintapeli jossa tämä juoksentelee pitkin pilvenpiirtäjien kattoja, nostokurkia ja muita kiperiä paikkoja väistellen samalla poliisivoimia. Faith itse ei kuitenkaan turvaudu aseisiin vaan poliisit riisutaan aseista ja tintataan tajuttomaksi. Pääpaino pelissä onkin räiskimisen sijaan ripeässä parkour-etenemisessä. Tämän postauksen lopussa on noin 10 minuutin video pelin introsta, tutorialista ja ensimmäisestä tehtävästä jos haluat saada käsityksen millaisesta pelistä on kyse.

Arvonta etenee samalla tavalla kuin aiemmillakin kerroilla, tässä kuitenkin tärkeimmät seikat:

  • Aikaa osallistumiselle on torstaihin 30.5.2013 kello 18:00 saakka.
  • Osallistuminen tapahtuu kirjoittamalla nimesi tai nimimerkkisi kommenttina tähän postaukseen. 
  • Ilmoita samalla myös jokin yhteystietosi, esimerkiksi sähköpostiosoite riittää. Jos et halua jättää yhteystietoasi muiden näkyville, voit ilmoittaa sen myös minulle suoraan sähköpostilla osoitteeseen deltius@hotmail.com . (huom. vaikka ilmoitatkin yhteystietosi sähköpostilla, nimen/nimimerkin ilmoittaminen kommenttina on pakollinen kaikille)
  • Pyrin ilmoittamaan tulokset välittömästi sekä blogissa että voittajalle tämän antamien yhteystietojen avulla.
  • Peli vaatii toimiakseen Steam-tunnuksen, jonka voi rekisteröidä ilmaiseksi. Jos Steam on uudempi tuttavuus niin olen tarvittaessa käytettävissä opastukseen.
  • Jos voittaja ei vastaa yhteydenottoihin sunnuntaihin 3.6.2013 kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudellee arvottavaksi.
  • Pidätän itselläni oikeuden tehdä tarvittaessa muutoksia arvontaan, jos huomaan vilppiä, korjattavaa säännöissä, ohjeistuksissa tai muuten vaan maalaisjärjellisistä syistä. Ilmoitan kyllä muutoksista näkyvästi tähän postaukseen.
Onnea kaikille arvontaan osallistujille! :)


4 kommenttia: