sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pelikuvavisa #2

Pari viikkoa sitten järjestin ensimmäisen pelikuvavisan ja kiitos myönteisen palautteen ajattelin järjestää samanlaisia jatkossakin jos blogissani sattuu olemaan esimerkiksi hiljaisempia viikonloppuja. Tänä viikonloppuna on ollut hieman hiljaisempaa (Angelien katselut ovat hieman vaiheessa) joten päätin että voisin heittää uusia kuvia kehiin veikkailtavaksi.

Aivan kuten edelliselläkin kerralla niin nytkin esitän muutamia pelikuvia ja tarkoituksena on arvata mistä pelistä on kyse. Olen koittanut valita pelit eri aikakausilta, pelilaitteilta ja genreistä joskin kaksi peleistä sattuukin olemaan saman pelifirman ja genren pelejä. Oikeat vastaukset laitan visailun loppuun "piiloon" mutta saat ne näkyville hiirellä maalaamalla. Pyydän ettet kerro kommenttiosiossa oikeita vastauksia mutta olisi kiva kuulla moniko kuva meni oikein. Onnea arvuutteluun!

1. Kuva: Tim Curry ratkomassa Voodoo-murhia

2. Kuva: Ainoa nettiräiskintä johon itsekin olen koukuttunut

3. Kuva: Benji-hyppyä heinäkasaan ilman köyttä

4. Kuva: Kysymys lienee että monesko osa

5. Kuva: 90-luvun ehkä tuotteliaimman seikkailupelifirman
mielestäni parhaan joskin vähiten tunnetuimman
pelisarjan ensimmäisen osan VGA-versio.

6. Kuva: Mitäpä sitä rikollisia jahtaamaan kun
eläimiäkin metsästäessä aika kuluu hyvin

Vastaukset:

1. Gabriel Knight: Sins of the Fathers (PC)
2. Battlefield 3 (PC/PS3/Xbox 360)
3. Assassin's Creed (PC/PS3/Xbox 360)
4. Megaman 9 (PS3/Xbox 360/Wii)
5. Quest for Glory: So You Want to Be a Hero VGA (PC)
6. Red Dead Redemption (PS3/Xbox 360)

2 kommenttia:

  1. Neljä meni oikein; 2,3,4 ja 6. Ensimmäinen oli tutun oloinen, numero viisi taas aivan tuntematon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän meni sitten vallan mainiosti :) Myönnän että ihan tarkoituksella pyrin valitsemaan mukaan myös hieman tuntemattomampia pelejä. Jos yksikin lukija sitten käy katsomassa että mikäs peli tämä onkaan ja ehkä jopa tutustuu ja innostuu siitä niin ultimate tehtäväni Suurena Valistajana on onnistunut! :D

      Poista