perjantai 18. tammikuuta 2013

Arvonta: Portal Bundle

Aivan pian tulee täyteen vuosi siitä kun aloitin pitämään tätä blogia ja haluan järjestää sen kunniaksi uuden arvonnan. Ja kun kyseessä on vieläpä tuollainen merkkipäivä niin halusin palkinnoksi jotain hieman erikoisempaa. Tällä kertaa voittaja saa PC:lle Portal Bundlen, joka sisältää sekä alkuperäisen Portal -pelin että sen jatko-osan Portal 2:n. Pelit ovat varmasti monille tuttuja vähintään nimeltä, mutta jos et tiedä millaisista loistavista peleistä on kyse niin kirjoitin vajaa vuosi sitten Portal 2:sta lyhyen esittelyn. Laitan myös tämän postauksen loppuun muutaman minuutin pituisen videon kyseisestä pelistä. Perinteisen yksinpelin lisäksi Portal 2 sisältää mm. erinomaisen yhteistyöpelimuodon ja välineet tehdä omia puzzleja, joten sisältöä tässä paketissa on ainakin pidemmäksikin aikaa.

Arvonta tapahtuu suurimmaksi osaksi samojen periaatteiden mukaisesti kuin aiemmissa arvonnoissani, mutta kertauksen vuoksi tässä säännöt pähkinänkuoressa:
  • Osallistumisaika päättyy 19.1.2013 kello 18:00 Suomen aikaa ja suoritan arvonnan samantien.
  • Osallistuminen tapahtuu kirjoittamalla nimesi tai nimimerkkisi kommenttina tähän postaukseen. 
  • Ilmoita samalla myös jokin yhteystietosi, esimerkiksi sähköpostiosoite riittää. Jos et halua jättää yhteystietoasi muiden näkyville, voit ilmoittaa sen myös minulle suoraan sähköpostilla osoitteeseen deltius@hotmail.com . (huom. vaikka ilmoitatkin yhteystietosi sähköpostilla, nimen/nimimerkin ilmoittaminen kommenttina on pakollinen kaikille)
  • Pyrin ilmoittamaan tulokset välittömästi sekä blogissa että voittajalle tämän antamien yhteystietojen avulla.
  • Molemmat pelit vaativat Steam-tunnuksen, jonka voi rekisteröidä ilmaiseksi. Jos Steam on uudempi tuttavuus niin olen tarvittaessa käytettävissä opastukseen.
  • Jos voittaja ei vastaa yhteydenottoihin maanantaihin 21.1.2013 kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudellee arvottavaksi.
  • Pidätän itselläni oikeuden tehdä tarvittaessa muutoksia arvontaan, jos huomaan vilppiä, korjattavaa säännöissä, ohjeistuksissa tai muuten vaan maalaisjärjellisistä syistä. Ilmoitan kyllä muutoksista näkyvästi tähän postaukseen.
Linkkejä aiheeseen:

Portal (Steam):

Portal 2 (Steam):

Portal (ensimmäisen Portalin sisältävän Orange Boxin arvostelu peliplaneetassa):

Portal 2 (arvostelu Peliplaneetassa):

Alla on lyhyt esimerkkivideo Portal 2:n pelaamisesta. Jos haluat kuvan isommaksi, se onnistuu klikkaamalla oikeassa alanurkassa olevasta Youtube -tekstilinkistä. Paljon onnea kaikille osallistujille! :)


10 kommenttia:

  1. Kepriizio

    mylly_ke@hotmail.com
    tarvihtiko tähä muuta laittaa? .__.

    VastaaPoista
  2. Fainttos
    sauli.pihl@luukku.com

    On hyviä pelejä kyllä, ykkönen olisi ihan kiva just omistaa itsekin, kun kaverilla sen vain olen pelannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo nuo ovat liioittelematta yhtiä parhaimpia pelejä mitä olen pelannut. jos ps3-versio olis halvempi niin ostaisin senkin ihan siitä ilosta että move in motion dlc on tehty vain ps3:lle :D

      Poista
  3. Noniiin! Vihdoinkin miekin tajuan osallistua :'D Viimeks missasin koko jutun!

    Cami
    cami.pietila(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

      Poista
  4. Meikä osallistuu

    sateenkaarivarjot@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. lennonnel osallistuu!
    lennonnel@gmail.com

    VastaaPoista