tiistai 8. tammikuuta 2013

Kirpputorit: Lisää lehvoja

Tässä olisi taas päivitystä viime aikoina tehtyihin kirpputorilöydöksiin, jotka olen tehnyt missäpä muuallakaan kuin Citypörssissä. 

Ensimmäinen lehvoista on DVD-versio Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa. En ole nähnyt elokuvaa koskaan, mutta kuullut monesti myönteisessä sävyssä ja onhan tässä tunnettuja näyttelijöitäkin ja erityisesti ohjaajana erinomainen Terry Gilliam. 

Sitten olisi kaksi Blu-Ray-lehvaa eli Red Riding Hood sekä Karate Kid. Tiesin jo ostaessa että Punahilkan tarina ei ole saanut pahemmin kehuja mutta ostin sen silti koska a) kannessa oli maagiset sanat Gary ja Oldman ja b) ei Plan 9 From Outer Spaceakaan katsota sen loistavuuden vuoksi. 

Sitten on vielä tapaus Karate Kid. Vaikka kyseessä onkin uusintaversio jo vanhasta leffasta jonka olen nähnyt jo lukuisia kertoja, on tämä tarinan tuonti 2000-luvulle tehty silti erinomaisesti ja viihdyttävästi. Näin tämän uusintaversion vuosi-pari sitten vähemmän-laillisena versiona ja nyt kun oli mahdollisuus saada sen laillisestikin omaksi niin tartuin tilaisuuteen. 

Kaikki edellä mainitut elokuvat maksoivat 4.00 euroa kipale.

5 kommenttia:

  1. Musta tuo Red riding hood oli ihan hyvä vaikka olikin perus punahilkkatarina. Itelläkin on se just bluerayna jostain alelaarista ostettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitääpi katsella tuo tässä lähiaikoina ja kirjottaa siitä sitten mielipide tänne :)

      Poista
  2. Toi punahilkka on mun mielestä aika raiskaus perinteiselle sadulle. Leffana ihan ok, jos ei sitä perinteistä tarinaa ajattele. Liikaa siitä on yritetty tehdä jotain twilight kakkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii nuo uusintaversiot on aika riskaapeliä tehdä... liian samanlaiset tapahtumat menee tylsäksi, liian erilaiset puolestaan typeriksi. kirjotan kuitenki sitte katsottuani oman näkemykseni :)

      Poista
    2. joskin esimerkiksi batmanin tapauksessa se reilu muutos vanhaan tyyliin on ollut erinomainen ratkaisu.

      Poista