lauantai 19. tammikuuta 2013

Mikkoakin kiinnostaa -gaala

Ei ehkä nyt ihan gaala oikeasti  mutta jonkinlainen erikoispostaus kumminkin. Nyt alkaa nimittäin olemaan tasan vuosi siitä kun aloitin pitämään tätä blogia. Kyseessä ei ollut synkeän myrskyinen yö mutta yö kuitenkin kun päätin ihan uteliaisuuttani ruveta tähän hommaan. Olin saanut mielikuvan että blogit ovat suurimmaksi osaksi tyttöjen kirjoittamia meikkausblogeja tai poliitikkojen asiakirjoitusblogeja. Omia kiinnostuksen kohteitani käsitteleviä blogeja ei näkynyt läheskään yhtä suurissa määrin joten halusin sitten perustaa kokeilun vuoksi oman nurkan aihepiireille.

Sanoin kokeilun vuoksi siksi että rehellisesti sanoen en ollut aluksi täysin varma jaksanko kirjoitella mitenkä pitkään. Aluksi jo se tuntui hienolta saavutukselta kun innostus ei ollut lopahtanut ensimmäisen kuukauden aikana, nyt niitä kuukausia on takana jo kaksitoista ja innostus jatkuu edelleen. Ehkä postausten aiheiden painotukset ovat vaihtuneet ajan kuluessa mutta jospa vaihtelu virkistäisi. Eräs kannustava asia on ollut se että säännöllisesti seuraavia lukijoita on tullut lisää ja osa jopa osallistuu aktiivisesti kommentoimalla jne. Arvostan kovasti tuota osallistumista koska se tarkoittaa että en ole kirjoitellut täysin turhaan vaan jutut kiinnostavat muitakin kuin vain itseäni. Iso kiitos siis teille!

Muutoksista puheenollen olen viime aikoina huomannut millaisia ongelmia tulee siitä kun olen kirjoitellut postauksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Pelivideojutut ovat lisääntyneet samalla taas elokuva- ja TV-sarjajuttujen vähentyessä. Tähän tulee nyt muutos ja pyrin jatkossa suunnittelemaan postausrytmin ja aiheet paremmin. Alustavien suunnitelmien mukaan leffajuttuja olisi tulossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, pelijuttuja tiistaisin ja torstaisin ja viikonlopuille jäisi TV-sarjojen ja hieman erikoisempien aiheiden vuoro. En tiedä vielä jaksanko miten tuota rytmiä mutta sen näkee sitten aikanaan. Pelitarjouksia tulen kuitenkin ilmoittelemaan silloin kun niitä ilmaantuu ihan sen vuoksi että ne ovat rajatun ajan voimassa. 

GOOGLE SECRETS

Blogien tilastoista näkee kaikenlaista enemmän tai vähemmän hauskaa triviatietoa ja ajattelin valottaa niitä nyt teillekin. Sivuja on katsottu tämän vuoden aikana hieman päälle 16000 kertaa, joskin itse en luota tähän tietoon täysin sillä hakukoneet ja muut vastaavat käyvät "vierailemassa" aina silloin-tällöin sivulla. Eniten "katselukertoja" on saanut teksti jossa olen kertonut Playstation Plussan ilmaisesta kuukaudesta (233 katselua), toisena Kinovisa #30 (202) sekä Steamin kesäalejen päivitykset (195).

Mielestäni kiinnostavimpia tilastoja ovat tiedot siitä, että millä Googlen hakusanoilla blogiin on eksytty. Tilastotoiminnon mukaan sieltä kautta ollaan tultu tämän bloggausvuoden aikana 2567 kertaa, tiedon luotettavuudesta en osaa sanoa mitään.  Hakusanoina on käytetty eniten Steamin alennuksiin liittyviä sanoja eli "steam summer sale 2012" (87) sekä "steam summer sale" (53). Tästä tulee sellainen fiilis että ainakin joitakin nuo tarjousjutut tuntuvat kiinnostavan ja etten tee aivan turhaa työtä. Seuraavaksi tulee useita samaan aiheeseen liittyviä hakuja eli "viisariton kello elokuva" (39), "viisariton elokuva" (37), "viisariton kello" (19), "elokuva viisariton kello" (18) ja "elokuva viisariton" (15). Kaikki tämä siitä hyvästä että yhdessä kinovisan kysymyksessä olen maininnut viisarittomasta kellosta. Kinovisasta puheenollen hakusanoilla "timo mänttärin" on vierailtu 21 kertaa. Joku on myös tiennyt selvästi mitä haluaa, kun on tullut blogiini hakusanoilla "mikkoakin kiinnostaa" (26).

KUNNIAMAININTOJA

Ajattelin antaa tasavuosien kunniaksi joitakin keksimiäni kunniamainintoja tämän kuluneen bloggausvuoden ajalta. Huomioin maininnoissa kaikki itselleni uudet asiat enkä siis vain vuonna 2012 ilmestyneitä juttuja kuten monien "vuoden parhaat" -listauksessa on tehty. Laitekantani parani nimittäin reilusti (nykyaikainen tietokone ja Playstation 3) menneen vuoden aikana joten pääsin nauttimaan esimerkiksi monista jo pari vuotta sitten ilmestyneistä peleistäkin vasta nyt. Tässä kuitenkin joitakin mainintoja:

Paras PC-peli: Dead Island

Tämä suhteellisen avoimen maailman Zombie-peli oli joistakin bugeistaan huolimatta erittäin viihdyttävä peli. Sitä pystyi pelaamaan joko yksin tai yhdestä kolmeen kaverin kanssa. Lisäpeluuarvoa toi neljä hahmoluokkaa ja itse muokattavat aseet. Pelin tulossa oleva eräänlainen jatko-osa Dead Island Riptide on ainakin minulle yksi tämän kevään odotetuin peli ja laitettu jo ennakkotilaukseen.

Kohta suoritettavan arvonnan vuoksi mainitsen ohimennen että toisena palkintona oleva Portal 2 on tiukalla kakkossijalla tässä parhaan PC-pelin listauksessa.

Paras Playstation -peli: Uncharted 2 - Among Thieves

Tutustuin vasta syksyllä yleensäkin PS3:n peleihin joten paljon kehuttu Uncharted -pelisarja oli uusi tuttavuus allekirjoittaneelle. Ensimmäinen elokuvamainen Uncharted oli jo sellainen peli että sukat pyöri jaloissa ja tämä kakkososa korjasi vielä ne vähäiset särmät toimivaksi.



Suurin yllättäjä-peli: Giana Sisters - Twisted Dreams

Giana pääsi yllättämään hieman kuin varkain. Mainosvideon perusteella katsoin ensin että eihän tämä ole ollenkaan samanlainen sivulle rullautuva peli kuin alkuperäinen Giana oli. Ostin pelin lopulta kuitenkin kun oli joulutarjouksessa ja hyvä että tein niin sillä tämähän olikin vallan viihdyttävä tasohyppelypeliksi. Extra Plussaa loistavista musiikeista.

Paras latauspalvelu: Greenman Gaming

Sähköisten latauspalveluiden kuningas Steam on saanut vakavasti otettavan kilpailijan. Hinnat ovat pääasiassa samaa tasoa Steamin kanssa mutta ratkaisevaksi tekijäksi tulee GMG:n vähän väliä julkaistavat 20-33% alennuskoodit jotka toimivat suurimpaan osaan peleistä ja hinnat laskevat Steamiakin halvemmiksi. GMG:n tarjonta ei ole aivan yhtä laaja kuin Steamissa mutta aina peliä hankkiessa kannattaa tarkastaa myös GMG:n hinnat.

Näin luonnollisen onnelliseen hymyyn bloggaajan
naama vääntyi vuosipäivänä.
Paras elokuva jota en ollut aiemmin nähnyt: Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa

Tämä oli hieman vaikea päättää, sillä parempiakin leffoja olen silti nähnyt vuoden aikana. "Valitettavasti" olen nähnyt ne muut jo aikaisemminkin joten uusimmista tämä sekoileva komedia jäi parhaaksi.

Paras TV-sarja

TV-sarjojenkin kohdalla on sama dilemma kuin elokuvien kanssa että katsotut sarjat ovat pääasiassa jo vanhoja tuttavuuksia. Valitsin tämän tittelin saajaksi Maa 2:n sillä tapahtumista ei ollut mitään muistikuvaa ja aiemmasta katselukerrasta oli jo yli 10 vuotta. Alkuvuonna katsoin sarjan hieman epämääräisemmistä lähteistä mutta pikkulinnut vihjasivat tämän sarjan boxin tarjouksesta ja se onkin juuri matkalla kohti postiluukkuani, jibbii!

Paras kirpputori: Citypörssi, Kuopio

Kuopiossa ei ole ainakaan mahdotonta kilpailua kirpputoreilla jotka myyvät pelejä ja leffoja, joten tämän valinta oli helppo. Nyt kuun vaihteessa Kuopioon on kuitenkin aukeamassa uusi ja isokokoinen kirpputori, saas nähdä onko tilanne toinen puolen vuoden päästä.

Paras kirpputorilöytö: Silent Hill 2

Peli, josta kirjoitinkin vastikään. Kyllä leffoja, TV-sarjojen boxeja ja random-pelejä monestikin tulee vastaan vaan ei Silent Hillejä tai muitakaan suosittujen pelisarjojen edustajia.

Tästä erikoispostauksesta taisi tulla nyt aikamoista sekasotkua mutta koittakaahan kestää kuitenkin, seuraava vastaavanlainen tulee ehkä vasta vuoden päästä jos blogi on silloin vielä voimissaan. Kiitän vielä kerran kaikkia teitä jotka jaksavat seurata juttujani päivästä toiseen. Kaikenlaiset risut ja ruusut ovat aina tervetulleita tästä blogista. Kaikkia parannusehdotuksia en lupaa toteuttaa mutta lupaan ainakin miettiä niitä!

Nyt on seuraavaksi kuitenkin luvassa arvonnan suoritus ja sen jälkeen julistan toisen bloggausvuoden virallisesti alkaneeksi!

4 kommenttia:

  1. "Olin saanut mielikuvan että blogit ovat suurimmaksi tyttöjen kirjoittamia meikkausblogeja tai poliitikkojen asiakirjoitusblogeja. "

    Itse taas kuvittelin pitkään, ennen kuin aloin avartaa maailmankuvaani, että kaikki blogit ovat ruokablogeja :D Olen ollut tyrmistynyt nykyisin tajuttuani, kuinka paljon ja mielenkiintoisista aiheista blogeja oikeasti on olemassa, kun tarpeeksi osaa kaivaa.

    Noita Googlen hakusanoja seuraamalla saa tosiaan itselleen paljon huvia aikaan.

    Ja onnea vielä blogivuoden kunniaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noinhan tuo on että jokaiselle on jotain. välttämättä ei tarvi etsiä edes kissojen ja koirien kanssa, menee vaan osoitteeseen www.blogilista.fi ja etsii sieltä jonkun itseä kiinnostavan aiheen niin todennäköisesti siellä on vähintään yksi blogi melkein mistä tahansa eksoottisemmastakin aiheesta. ja kiitos-kiitos! :)

      Poista
  2. Onnea yksivuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos-kiitos :) vähän niinkuin ihmisillä niin ensimmäinen vuosi on mennyt kontatessa ja ihmetellessä että mistä tässä on edes kyse ja nyt aletaan vasta päästä tositoimintaan :D

      Poista