tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi


Kuvat otettu Googlesta
Nyt kun joulukuu on vaihtunut, on aika aloittaa eilen uhoamani "joulukalenteri". Idea tässä LilnYellowilta kopioimassa kalenterissa on siis vastata pitkin joulun odotusta erilaisiin peliaiheisiin kysymyksiin. Ensimmäisenä kysymyksenä oli, että mikä on ensimmäinen videopelini. En ollut täysin varma tarkoitetaanko tällä ensimmäistä pelattua peliä vai ensimmäistä omistamaani peliä, joten ajattelin sitten vastata molemmista näkökulmista.

Siitä minulla ei ole ollenkaan 100% varmuutta, mikä oli ensimmäinen pelaamani videopeli, koska olin tuolloin vielä niin nuori. Mielessäni pyörii vain joitakin sumuisia muistikuvia ensimmäisistä peleistä ja harmikseni kaikkien nimiä en ole edelleenkään saanut selville. Yhtä tiettyä ensimmäistä peliä en siis osaa sanoa, mutta tässä kuitenkin pari niistä, joita muistan. 

Yksi ensimmistä peleistä, joita muistan oli Frogger Commodore 64:llä. Tässä legendaarisessa pelissä tavoite oli kipitellä sammakolla yli ruuhkaisen maantien autoja väistellen, ylittää vuolaasti virtava joki tukkipuiden sekä kilpikonnien päällä pomppimalla ja päästä vastarannalle mussuttelemaan siellä odottavia hyönteisiä. Peli oli yksinkertainen, mutta nopeatempoisuudestaan ja sen aikaisista ilotikuista johtuen haastavahko ainakin nuorelle satunnaiselle pelaajalle. Muistaakseni jossain TV:ssäkin näytetyssä pelimusiikkikonsertissa soitettiin Froggerin musiikkia pienen pätkän, joten ei kyseessä täysin turhempi peli ainakaan historiallisesti ole voinut olla :)

Toinen muistojeni ensimmäisistä peleistä oli Snoopy eli Tenavat -sarjakuvien Ressusta tehty peli, tämäkin oli Commodore 64:lle. Snoopy oli erittäin yksinkertaisia ongelmia sisältävä tasohyppelypeli, jossa edettiin huone kerrallaan ja koitettiin hyppimällä väistää vaaroja ja eipä siinä oikein muuta voinutkaan tehdä.

Kuvat otettu Googlesta
Sitten jos siirrytään omistamiin peleihin, niin täytyy ottaa puheeksi ensimmäisen pelikonsolilaitteemme - Philips Videopac G7000 (Jenkeissä tunnettiin nimellä Magnavox Odyssey2). Koko laitteen omistajuutemme aikana sille oli vain kaksi peliä, Munchkin ja Space Monster. Munchkin oli käytännössä Pacmanin klooni eli pieniä pallukoita syötiin ja isomman pallukan syötyä pystyit rouskuttelemaan haamuja, jotka muuten jahtasivat sinua. Yksi hieno ominaisuus Munchkinissa oli mitä et voinut tehdä (tietääkseni) Pacmanissa, pystyit tekemään yksinkertaisella editorilla omia kenttiä. Space Monster oli puolestaan kopio Space Invadersista. Pelissä pelaaja ammuskelee ruudun alalaidasta yläreunassa olevaa avaruushirviötä. Tämä on kuitenkin lukuisten muiden vihollisten/esteiden takana piilossa ja nämä tulee raivata tieltä. Riittävästi esteitä tuhottua hirviö pillastuu ja hyökkää pelaajahahmon kimppuun, jolloin alkaa lyhyt kamppailu siitä, että kummalla on nopeampi liipasinsormi.

Tuollaisista multimediapeleistä se minun peliura lähti käyntiin :)

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti