lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina



Tällä kertaa peliaiheisessa kyselyrumbassa on kaksi kysymystä. Ensimmäinen näistä kuuluu silleen, että mikä mahtaapi olla suosikkigenresi peleissä. Pidän kyllä monista peligenreistä, mutta jos pitää valita vain yhden, niin se on todennäköisesti seikkailupelit. Jos saa vielä tarkentaa tätä, niin viittaan siis näihin 90-luvun tyylisiin 2-ulotteisiin point'n'click -seikkailupeleihin á la Sierra ja LucasArts. Näistä olen kehaissut jo aiemmin Quest for Glory -pelisarjaa, mutta muita TOP-pelejä ovat olleet mm. King's Questit, Monkey Islandit, Indiana Jonesit jne. Myöhempinä vuosina samaa pelityyliä on jatkanut mm. Broken Swordit, pidän todella paljon siitä että ovat jatkaneet perinteitä.

Toinen kysymys on puolestaan sellainen, että missä pelissä on paras tarina? Nykyaikana peleihin on panostettu todella paljon ja pelit muistuttavat kokoajan entistä enemmän elokuvien tekemistä. Mielestäni olisi tylsää alkaa valitsemaan näistä jotain peliä ja mielummin teen valintani vanhemmista peleistä, joiden aikana tilanne ei ollut vielä aivan näin hyvä. Hetken tuumailtua päädyin valinnassani Sierran peliin Gabriel Knight: Sins of the Fathers. Gabriel oli ensimmäinen omalle kohdalle tullut peli, jossa tekijänä oli CD-tasoista grafiikkaa ja pelin pääsuunnittelijana toimi ammattilaiskirjoittaja Jane Jensen. Pelin tarina sisälsi aiemmista seikkailupeleistä poiketen aikuismaisempia teemoja ja itse pelikin kokonaisuudessaan toimi loistavasti.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti