maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat



Kuva otettu Googlesta
Kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä pelikyselyissä on vuorossa peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat tai muuten visuaalinen tyyli. Hienoja pelejähän on nykyään maailma täytenä ja tämä(kin) muodostui hieman hankalaksi päättää. Graafisuudetkin on tehty niin erilaisilla tyyleillää, että parhaus riippuu täysin omista mieltymyksistä. Etenkin PC-peleissä voi nykyään myös parannella grafiikoita erilaisilla grafiikkamodeilla, mutta pidättäydyn nyt ihan modaamattomiin peleihin. Nyt kuitenkin itse aiheeseen.

Omia silmiäni miellytti ehkä pari vuotta vanha menestyspeli nimeltä Journey. Pelin grafiikat ovat osittain yksinkertaiset, mutta toisaalta taas yksityiskohtaiset. Pelin hahmo ja osa ympäristön objekteista on tehty suht yksinkertaisella piirrostyylillä kun taas mm. taustalla näkyvät maisemat ovat mitä upeimpia että henki suorastaan meinaa pakahtua. Pelin ympäristöihin on saatu todella paljon eloa aivan pienillä efekteillä, kuiten auringon häikäisyllä, tuulenpuuskilla jne. Journey on oikeaa karkkia silmille ja tottakai aivan loistava lyhyt pelikokemus muutenkin.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti