keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Se on vihdoinkin täällä!

Elämä on täynnä suuria ja jännittäviä seikkailuja. Yksi niistä koettiin nyt tässä loppuvuonna ja liittyy Fallout -pelisarjaan. Ehei ehei...  en ole pelannut vielä Fallout 4:ää läpi, en todellakaan. Tilasin kyseisen pelin eräästä nimeltämainitsemattomasta peliliikkeestä edullisen hinnan vuoksi juuri ennen julkaisupäivää. Tiesin kyllä tilausta tehdessäni että ei tämä varmaan ihan heti tule...  mutta rajansa kaikella, sillä nyt tilauksesta on kulunut jo yli kuukausi ja tätä samaa lähetystä ei vaan näy eikä kuulu :-D

Onhan tässä kuukauden aikana sattunut vaikka yhtä sun toista, merkittävimpänä tapahtumana varmasti Postin lakkoilut, mistä aiheutuvat haitat postinjakeluun kestivät pari viikkoa etenkin täällä Kuopion suunnalla. Pari viikkoa on kuitenkin vain pieni osa tästä kuukaudesta ja järjen mukaan pelin pitäisi olla jo perillä tässä vaiheessa vaikka hitaimmalla lähetystavalla.

En usko myyvän liikkeen vilpillisyyteen, sillä he ilmoittivat jo nettisivulla hyvissä ajoin postittaneensa pelin. Mikä minua jurppii on se, että Posti onnistuu lapsellisien työnseisauksien aikana hukkaamaan tilaukseni. Mitä jos Fallout 4 olisi ollut minun vuoden kohokohta, jota olen odottanut pitkän aikaa ja lopulta joutuisin odottamaan sitä useita viikkoja? Mitä jos paketissa olisi ollut joku oma harvinainen peli jota ei saa enää kaupoista? Kyllä silloin olisi harmittanut ja kovasti. Jatkossa aikomuksena on siis harkita vakavasti aina Matkahuoltoa tai jotain muuta vaihtoehtoista kuljetuspalvelua.

Pitkä aika meni ilman että mitään kuului lähetyksestä. Muutamien viikkojen kuluttua soitin kyseiseen peliliikkeeseen ja siellä vedottiin Postin lakkoon sekä siitä aiheutuvaan "pieneen viivästykseen". Periaatteen vuoksi en halunnut kuitenkaan käydä ostamassa paikallisesta kaupasta korkeaan hintaan, kun sitä kerta ollaan luvattu reilusti halvemmalla muualtakin. Lopulta minua alkoi kyrsimään niin paljon, että kun peli ilmaantui vielä parempaan tarjoukseen CDON.COMssa mustana perjantaina, laitoin pelin samantien ostoskoriin ja päätin peruvani alkuperäisen tilauksen. Vaikka tilasinkin tämän jälkimmäisen pelin viikkoja ensimmäistä myöhemmin, niin se tuli jo perille kun taas pienemmän peliputiikin pelistä ei edelleenkään kuulu mitään. Way to go, Posti!

5 kommenttia:

  1. Joo, itse en jaksanut edes odotella noin kauaa. Muutama päivä siitä kun ei tilausta näkynyt niin ostin muualta. Ei oo muuten sitä tilattua peliä vieläkään näkynyt minullakaan.

    VastaaPoista
  2. No johan on ollut seikkailua! Onneksi kaikesta huolimatta edes jostain saapui peli perille!

    VastaaPoista
  3. Paketin hukkuminen on aina suorastaan ihan perseestä, se on totta. Mutta tuo postin työseisaus ja lakkoilu oli kyllä ihan syystä. Kaavailluissa työsopimuksissa kun oli mm. sellaisia säädöksiä, että työnantaja voisi yhtäkkiä kesken päivän pidentää työntekijän työpäivää, voisi yksipuolisesti päättää työalueen laajuudesta ja esimerkiksi palkan lauantailisät ja yölisät poistettaisiin ja sunnuntailisiä heikennettäisiin. Onneksi lakkoilu tuotti tuloksia ja noista sekä muista älyttömyyksistä luovuttiin.

    VastaaPoista
  4. Itse taas menin ja ostin Falloutin ylihintaan Steamista. :D

    Itsellänikin on kyllä yksi peli jota odottelen kuin kuuta nousevaa, mutta joudun odottamaan kyseistä peliä ens vuoteen. Tavarantoimittaja kun ei näillä näkymin pysty aikasemmin toimittamaan.

    Tietenkin tilauksen voisi jo perua, mutten saisi käyttämiäni alennuspisteitä takaisin (=13€)...

    VastaaPoista
  5. No justiinsa! Hanurista tuollainen. D:< Suomalainen firma siis kuitenkin kyseessä? Aikamoinen postilakko, jos kahden henkilön pelit hukkuu samalla tavalla (siis viittaan Masan kommenttiin ylempänä)... Hmm..

    VastaaPoista