torstai 25. huhtikuuta 2013

Katsottu: The Woodsman

Kevin Bacon on yksi lempinäyttelijöistäni vaikka hän ei olekaan saanut mielestäni ansaitsemaansa arvostusta roolitöistään. Häneltä ilmestyi vuonna 2004 arkaa aihetta käsittelevä elokuva The Woodsman jonka näin aikoinaan paikallisen elokuvakerhon näytöksessä ja arasta aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi tykästyin elokuvaan. Näinpä kun myöhemmin löysin kyseisen elokuvan käytettynä niin pitihän se ostaa talteen.

Walter (Kevin Bacon) vapautuu vankeusrangaistuksesta lapsien hyväksikäytöstä. 12 vuotta linnassa ei riitä vielä rangaistukseksi sillä seksuaalirikollisena elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Ainoa asunto jonka hän pystyy vuokraamaan sijaitsee koulun vieressä ja hänellä on mm. vakituisesti vierailevan poliisin (Mos Def) silmissä jo valmiiksi syyllisen leima otsassa. Walter saa työpaikan lautafirmasta mutta ei uskalla paljastaa menneisyyttään valmiiksi tuomitsemisen pelon vuoksi. Työpaikalla hän tutustuu Vicki -nimiseen naiseen (Kyra Sedgwick) joka alkujärkytyksen jälkeen kuitenkin hyväksyy hänet omana itsenään. Muita hahmoja elokuvassa on mm. Walterin lanko Carlos (Benjamin Bratt), koulutyttö Robin (Hannah Pilkes) sekä koulun nurkilla liikkuva namusetä (Kevin Rice) jonka puuhasteluja Walter stalkkaa ikkunasta.



Eräs asia joka minua ärsyttää sangen kovasti on se että jotkut aiheet ovat länsimaalaisessa yhteiskunnassa tabuja. Jos tälläistä aihetta ei ole suoraan tuomita tai siitä sanoo suorastaan jotain myönteistä niin heti on vaarana saada vähintäänkin sairaan ihmisen leiman tai jotain muuta negatiivista niskaan. Mielestäni Woodsman on kuitenkin erinomainen elokuva arasta aiheesta ja vielä parempi ettei elokuvassa aleta jeesustelemaan että Walter olisi lusinut kakkunsa syyttömänä vaan hän kamppailee oikeasti sairautensa kanssa. Jos minulla olisi hattu niin nostaisin sitä Baconille ja muille tekijöille rohkeudesta tehdä tälläinen elokuva. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille joilla ei ole jo valmiiksi asennoitumisvammaa päässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti