torstai 18. huhtikuuta 2013

Kirpputorit: Kostavia Arabiterminaattoripiraatteja

Alkuviikosta tuli käytyä taas yhdellä Kuopion vähäisistä (joskin hyvistä) kirpputoreista eli Citypörssissä. Tällä kertaa mukaan tarttui yhden TV-sarjan boxit sekä useita elokuvia. Yleensä ostan kirpparilta vain yhden leffan tai pelin kerralla ja nyt tulikin hieman vaivaantunutkin olo kun sylissä oli vino pino erilaisia ostoksia.

Ensimmäisenä löydöksenä oli Sarah Connorin Aikakirjat -sarjan molemmat tuotantokaudet ja yhteensä vain 11.40 eurolla. Moni on sarjaa kehunut ja itse en ole sitä vielä edes nähnyt muutamia yksittäisiä kohtauksia lukuunottamatta, joten ihan hyvä hankinta ilmeisesti.

Toisena oli Pirates of the Caribbeanin kolme ensimmäistä elokuvaa. Olen nähnyt leffat nyt tässä viime vuosien aikana ja ihan kelpo seikkailuelokuvia ovat. Boxista puuttuu uusin eli neljäs osa mutta itseäni tuo ei haittaa sillä se ei mielestäni ole edes kovinkaan kummoinen leffa ja muutenkin leffa päättyi ihan hyvin jo kolmanteen osaan. Tämän boxin löysin siis 5.00 eurolla.

Viimeisenä oli kaksi elokuvaa jotka eivät sinällääon ole ainakaan paljoa halvempia kuin mitä jostain Anttilan alekorista saattaisi löytyä. Ne nyt vaan sattuivat silmiin ja haluan  nähdä kyseiset leffat vähintään yleissivistyksen vuoksi. Leffat ovat siis V Niin Kuin Verikosto (3.95 eurolla) ja Arabian Lawrence (3.00 eurolla).

3 kommenttia:

  1. Tuli tästä mieleen kun itsekin löysin nyt kirpputorilta oikein "löydön", eli Doom-pelisarjasta tehdyn elokuvan eurolla :D Oli pakko ostaa kun oli niin kauhean näköinen - eikä siis kauhumielessä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho tuo klassikko on vielä näkemättä mutta ostaisin kyllä itekki jos noin halvalla sais :D jotkut elokuvat vaa ovat huonoja että ne _pitää_ nähdä :D yksi hyllystäni löytyvä on esimerkiksi hercules in new york :D

      http://www.youtube.com/watch?v=dzjZfAGgE2M

      Poista
    2. EII, mä olin nähnyt tosta tuon karhutappelukohtauksen kun kaveri näytti jossain vaiheessa :DDD Niin järkyttävä, mutta samalla niin mahtava!

      Poista