sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pelattu: Quantum Conundrum

Pelasin joitakin viikkoja sitten Quantum Conundrumia, jonka olin saanut Playstation Plussan kautta. Kyseessä on fysiikan lakeihin perustuva puzzle-peli hieman Portalien hengessä ja tälle on syynsäkin, pelin päätekijänä on Portalin pääsuunnittelija Kim Swift. Olin hieman skeptinen tämän pelin suhteen (johtuen lähinnä tiedon puutteesta) mutta onneksi peli osoittautuikin vallan mainioksi kevyeksi aivopähkinäksi.

Peli kertoo 12-vuotiaasta pojasta joka tulee vierailulle setänsä Professori Fitz Quadranglen (ääninäyttelijänä toimii mm. Star Trekien Q:na ja Stargaten Eversti Frank Simmonsina esiintynyt John de Lancie) kartanolle. Setämiestä ei kuitenkaan näy missään ja pian paljastuu hänen olevan epäonnistuneen kokeensa johdosta jumissa toisessa ulottuvuudessa eikä edes muista mitä teki joutuakseen sinne. Onneksi veljenpoika pystyy kommunikoimaan kuitenkin setänsä kanssa ja hänen neuvojen avulla lähtee käynnistämään talon eri puolilla olevia sähkögeneraattoreita, joiden pitäisi ratkaista ulottuvuusongelman.

Generaattorien käynnistys ei tapahdu tietenkään sormia napsauttamalla vaan niiden luokse päästäkseen pelaajan tulee kulkea useiden huoneiden kautta talon eri siipiin. Huoneet ovat täynnä fysiikkapohjaisia puzzleja jotka tulee ratkaista ennenkuin ovet aukeavat seuraavaan huoneeseen. Ongelmat liittyvät monesti mm. isojen painikkeiden pohjaanpainamiseen, lasersäteiden blokkaamiseen, kuilujen ylittämiseen jne. Pelaajalla on käytettävissä neljä erilaista taitoa puzzlejen suorittamiseen, jotka tosin avautuvat käyttöön vasta pelin edetessä. Taidot esiintyvät pelissä eräänlaisina kapseleina jotka kytketään kentässä löytyvään laitteeseen ja jos laite sallii esimerkiksi vain kahden taidon käytön kerralla, joutuu kapseleita pakosti vaihtelemaankin kesken puzzlen suorituksen.

Ensimmäinen taito on tavaroiden keventäminen eli kassakaappeja pystyy kantamaan ongelmitta, toisaalta lasersäteet tuhoavat osuessaan kevennetyt versiot näistä kassakaapeista tai muistakin aiemmin raskaista esineistä. Toisena taitona on edellisen vastakohta eli esineiden muuttaminen raskaammiksi. Tämän taidon ollessa käytössä pahvilaatikoitakin voi käyttää kytkinlaattojen painona tai niillä voi rikkoa ikkunoita heittämällä raskas laatikko lasin läpi. Kolmas taito on ajan hidastaminen joka mahdollistaa hauskoja keinoja edetä kentässä. Pelaaja voi esimerkiksi ottaa sohvan kantoon (keventämällä sen tottakai ensin), heittää tämä kuilun yli ja hypätä itse vielä siihen päälle matkustajaksi. Neljäs taito on painovoiman kumoaminen eli tavarat alkavatkin nousta kattoa kohti ja taidon pois kytkiessä tippuvat taas alas. Painovoiman tiheä naksuttelu yhdistettynä edellämainittuun sohvaesimerkkiin on erinomainen esimerkki (puhumattakaan hauskasta) tavasta matkustaa pitkiäkin matkoja...

Myönnetään että pelin vitsailut aiheuttivat minussa vain pieniä hymähdyksiä (olen kai huumorintajuton ihminen tai sitten en vain ymmärtänyt) mutta muuten peli oli erittäin viihdyttävä. Moni on tuntunut kritisoivan pelin tasohyppelyosuuksia... olihan ne vaikeita ja turhauttavia mutta ei minusta kuitenkaan ylitsepääsemättömiä tai että haluaisin valittaa asiasta. Pelissä on noin 50 puzzlehuonetta joiden tahkoamiseen meni pari päivää aikaa ja lisäksi pelille on kaksi DLC-pakettia jotka tuovat peliin vielä 12 puzzlea lisää. Kentistä löytyy myös piilotettuja keräiltäviä tavaroita joten aivan heti tekeminen ei lopu kesken vaikka peruspeli menisikin läpi. Suosittelen tätä peliä muutamine puutteineenkin kaikille hyvien puzzle-pelien ystäville! Pelistä löytyy PS3:n lisäksi versiot myös Xbox 360:lle ja PC:lle.

Laitoin tähän loppuun vielä esimerkkimä kahden kentän (Going Up? ja The Greatest Puzzle In The World...Tribute) esimerkkivideon pelistä. Molemmat kentät ovat melko yksinkertaisia painovoimakyvyn opettelutehtäviä joten suuria spoilereita ei pitäisi olla. Suosittelen katsomaan videon Youtuben omalta sivulta eli klikkaamalla oikeasta alakulmasta Youtube -painiketta. Enjoy!



2 kommenttia:

  1. Itselläni tämä peli kesken, johtuen ehkä siitä että tuon PlayStation Plus palvelun takia pelaamattomien pelien lista kasvaa koko ajan ja nuo muut pelit ovat hiukan enemmän vienyt mennessään...

    Kuitenkin ihan hauskalta peliltä vaikuttaa mitä minä nyt vähän olen sitä kerennyt pelaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo PS Plus on kyllä raskas taakka kantaa :D Siihen kun lisää vielä muuta kautta hankitut pelit (Lue: Steam jne) niin meinaa tunnit loppua kesken. Näin jälkikäteen harmittaa etten ostanut kuukausi-pari sitten tuon pelin PC-versiota sen oltua vain muutaman euron hintainen... PC-versioita kun pystyy paremmin nauhottamaan videoiksi. Tekisi mieli hankkia paremman kaappauskortin niin voisi tehdä laadukkaampia konsolivideoita eikä tarvis tyytyä tuohon Easycap -laatuun :P

      Poista