lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten


Jippii, ensimmäinen kerta tässä pelikyselyjutussa, kun kerkeää kirjoittamaan tekstiä jo aamupäivän tunneilla. Tällä kertaa kysymyksenä oli, että kuka tai mikä pelihahmo on sellainen, johon samaistut eniten. Tämä(kin) oli hieman tricky kysymys, kun melkein aina pelihahmot on tehty niin täydellisiksi ja kun en pidä itseäni täydellisenä, niin tässä pitää hieman tuumailla tarkemmin.

Millainen ihminen sitten tunnen olevani? Pahiksena olemisen voi heti yliviivata, koska en ainakaan tarkoituksella riko sääntöjä tai käyttäydy itsekkäästi muiden kustannuksella. En tunne oloani myöskään täysin ääripään hyvikseksi, koska leikkimielisenä ihmisenä oleminen vaatii joskus sellaista käytöstä, jota ei kaikki muut välttämättä katso hyvällä. Neutraali lienee siis sopiva hyvyysmääritelmä itselläni.

Luonteeltani koen olevani empaattinen, avulias ja toiset huomioiva. Vastikään teimme myös koulutuksessa persoonallisuustestin, jossa arvioitiin työkavereita valitsemalla viisi kuvaavaa ominaisuutta noin eri 50 vaihtoehdosta ja sen mukaan olin useammankin mielestä sellainen, joka on heikompien puolella, Arvostan itse tuota ominaisuutta ihmisissä, joten olin suuresti otettu arviosta.

Peleissä ja enemmänkin moninpeleissä en kaipaa olla valokeilassa vaan olen mielummin support-roolissa. Esimerkiksi Rocket Leaguessa mielummin puolustan ja potkin palloa maalin eteen sen sijaan, että itse juoksisin kokoajan perässä ja olisin maalikuningas. Tai Battlefieldeissä toimin mielummin muita auttavana lääkintämiehenä tai ammuksia jakavana heebona. Mielestäni pelit sujuvat paljon paremmin, kun koko joukkue puhaltaa yhteen hiileen.

Kuten alussa sanoin, niin pelien pääsankarit ovat yleensä tehty lähes täydellisiksi ja suoraan toimintaan käyviksi. Itseäni en tälläiseksi koe, joten tuumailinkin sitten videopelien sivuhahmoja. Hyviä vaihtoehtoja olisi ollut varmasti monia, mutta ensimmäisenä mieleen tuli putkimies-duon vähemmän näkyvyyttä saanut velipoika Luigi. Luigi ei ole ehkä kaikkein nopein, voimakkain tai rohkeinkaan sankareista, mutta arkuudestaan huolimatta selvinnyt jo kahdesta Luigi's Mansionista ihan yksin. Tarvittaessa hän on aina valmis lähtemään myös velipoikansa avuksi vaarallisiin seikkailuihin.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

4 kommenttia:

  1. Haha, hauska valinta (: Ja samalla sellainen, että useampikin tajuaa kenet valitsit.

    Tuli mieleen tätä lukiessa, että minkälainen ihminen kokee olevansa pahis? Tarkoitan, että pahiksetkin kokevat varmasti olevansa oikeutettuja niihin tekoihin mitä tekevät. Arkipäivässä vaikka tuo eräs verenkatkuinen äärimuslimijoukko kokee olevansa oikeutettu tekemään kauhutekoja, sillä he käyvät pyhää sotaa. Kokevatko he itse olevansa pahiksia? Kokeeko kukaan muidenkaan pahaksi luokittelema ihminen itse olevansa PAHA?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahuus itsessään on vain moraalinen käsite, joten se miten kukakin käsittelee pahuuden on itsestään ja omasta ajattelumaailmasta sekä yhteiskunnasta kiinni, koska periaatteessa filosofisesti ajatellen ei ole olemassa mitään konkreettista "paha" nimistä oliota. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi sanan "kirja" pystymme kaikki selittämään melko samalla tavalla, koska meillä on konkreettinen esimerkki kirjasta. Pahuudelle ei ole tällaista konkreettista esimerkkiä, joten käsitys tästä vaihtelee melko suuresti jo yksilöstä riippuen.

      Toisin sanoen pahuus on vain yksilön tai ryhmän käsitys väärästä. Todennäköisesti nämä hirmutekoja tekevät henkilöt kokevat taistelevansa itse pahuutta vastaan, kun taas me länsimaalaiset näemme heidät pahoina, koska he toimivat meidän arvoja vastaan.

      Periaatteessa joku voi siis kokea itsensä pahaksi, jos hän ajattelee itse tekevänsä koko ajan moraalisesti vääriä tekoja. Toisaalta henkilö voi kokea tekevänsä väärin, mutta kumoaa moraalisen vääryyden siksi, koska tekijän mielestä tekojen syynä on tavoite johonkin hyvään.

      Vaikeita moraalisia kysymyksiä :D

      Poista
    2. Kiitos-kiitos :) Mitä tuohon pahuuteen tulee, niin Lassi aika hyvin kommentoikin asiaa jo eli pahuus on enemmän siitä kiinni, että millaisista arvomaailmoista asiaa katseleva henkilö tulee ja en tosiaankaan usko, että muiden pahana pitämät ihmiset itse tuntevat olevansa pahoja.

      Olisipa oikeassakin elämässä yksinkertaista ja olisi vain tuollaiset taulukot... ;D https://en.wikipedia.org/wiki/Alignment_(Dungeons_%26_Dragons)

      Poista
    3. Tämä oli nimenomaan pointtinani. :D Näitä on mukava miettiä.
      Tuolta saa testattua oman alignmenttina:
      http://easydamus.com/alignmenttest.html . Meitsi on (ei yllätä ainakaan itseäni) Lawful/Neutral Good tasaisesti molempia.

      Poista