sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo


Nonniin näin siinä käy, kun alkaa kääntelemään noita kysymyksiä lontoosta Suomen kielelle. En tiedä mikä aivopieru kääntäessä tapahtui, mutta suomensin alkuperäisen kysymyslistan annoying character inhottavaksi hahmoksi as in sellainen joka on oikein puistattava/yököttävä. Todennäköisesti tällä kuitenkin tarkoitettiin enemmän hahmoa, joka on muuten vain ärsyttävä. Whoops!

The Legend of Zelda -pelejä ja erityisesti Ocarina of Timea pelanneet eivät varmaankaan ylläty, että minun ärsyttävyys-pisteet menevät Linkin apuriksi rupeavalle keijulle Naville. Keijujen luulisi normaalisti olevan kivoja ja symppiksiä, mutta ehei meidän Navi. Navi ei osaa ääneen sanoa oikeastaan muuta kuin "Hey listen!" ja tuota toistaa joka #!"¤%"! välissä. Pelaajan kontrollit menevät myös samalla pauselle kun Navi hölöttää tuota Hey listeniään ja yleensä tuo tapahtuu juuri sellaisella hetkellä kun et tosiaankaan haluaisi että peli pausettuu. Navi olisi paljon parempaa seuraa, jos hänet voisi kytkeä pois päältä.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

3 kommenttia:

  1. Itselläni ei sentään niin pahasti (muistaakseni) tuo Navi nalkuttanut. Tai sitten olen oppinut blokkaamaan nalkuttamisen alitajuisesti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itse veikkaan että olet vain turtunut siihen :D

      Poista
  2. Navi tuli mieleen minullakin, mutta koska en ole pelannut kuin yhtä Zeldaa ja sitäkin vain alusta, en kerennyt asialle korvaani lotkauttaa. Tiedän kyllä että internetkansa on pitkälti samaa mieltä kanssasi. :D

    VastaaPoista