keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mikkoakin Kiinnostaa nyt myös kuvasomessa

Blogipostauksiin mahtuu yleensä korkeintaan pari kuvaa, jotta kokonaisuudesta ei tule sekavaa tai ainakaan liian kuvapainotteista. Spammaan usein peleissä kuitenkin kuvankaappausnäppäintä ja moni kuva meneekin "hukkaan". Olen jo aiemmin harkinnut jonkinlaista kuvagalleriaa hukkaan menneille kuville, mutta tämä homma ei saanut tuolloin tuulta siipiensä alle.

Yksi kuvasivustoista on Instagram, jota olen kyllä rehellisesti sanottuna vältellyt ihan mielikuvieni perusteella. Näissä kuvissani Instagram on sivusto, josta löytyy vain kuvia nuorista naisista meikkaamassa, esittelemässä viimeisiä ateriaansa tai vaatteitaan (eikä välttämättä edes omia vaatteita, voihan vaatekauppojen sovituskopeissa käydä kuvaamassa ja viedä vermeet sitten takaisin telineeseen). Nyt blogitoveri Miwwi muistutti kuitenkin, että Instagramiin voi tehdä muutakin, esimerkiksi blogillekin voi tehdä oman kuvasivustonsa ja minä olin siihen heti, että why no?

Jatkossa sellaisia "ei kelvannut blogin puolelle" -kuvia :D voi käydä ihastelemassa osoitteessa https://www.instagram.com/mikkoakinkiinnostaa .

Kiitokset Miwwille vielä ideasta :)

9 kommenttia:

  1. Näin lähes somettomana ihmisenä arvostaisin esim.Miwwilläkin ollutta Instagram-gadgettiä tuonne sivuun, niin pääsisi aina blogin selailun lomassa kurkkaamaan onko sinne tullut mitään uutta. Somettomuuteni ei siis liity siihen etteikö sisältö kiinnostaisi. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelen aina yleisön rakentavaa palautetta ja tällä kertaa toivetta on kuunneltu ja toteutettu tuonne oikeaan alanurkkaan, olkaattes hyväs! :D

      Poista
    2. Siinäpäs oli hyvin sanottu eli ensin vakuuttelen että aina kuuntelen ja heti perään että tällä kertaa kuuntelin :D

      Poista
  2. Ollos hyvä, hyvä saada muitakin pelibloggaajia tuonne instagramiin niin pääsen itsekin hyötymään kivojen pelikuvien selailusta ig:ssä! :D

    Ja tuohon Lil'n'Yellowin viestiin viitaten, tuon minulla olevan instagram-gadgetin saa helposti ja näppärästi, niitä on myös muutamia erityylisiä tapoja laittaa ne esille. :) Esimerkiksi täältä löytää hyvät helpot ohjeet tuohon, jos innostut: http://blogikoodeja.blogspot.fi/2015/04/instagram-gadget-sivupalkkiin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin hidas kirjoittamaan viestiä niin kerkesitkin itse jo löytää keinon saada tuon tuonne :D

      Poista
    2. Joo olen kokenut tuon itsekin ja se kyllä harmittaa että jos on käyttäny pidemmänkin tovin jonkun kirjoittamiseen ja juuri kun postaat sen, niin huomaat että joku toinen on jo sanonut melkein saman asian :D Mutta eiköhän tuosta laittamastasi ohjeesta joku toinen kuitenkin hyödy, joten hyvä jättää tuohon :)

      Kyllä sinä kuitenkin tietämättäsi autoit tuossa hommassa. Ensin katsoin blogistasi sitä widgettiä ja huomasin sen osoittavan snapwidget.com. Sen jälkeen googletin sanoja blogger ja instagram ja kun se löysi sivuja joissa mainittiin snapwidget.com niin tiesin että olin nyt ollaan oikeilla jäljillä. Siellä tosiaan oli näppärä generaattori jolla asetukset saivat muokattua, vaihdoin tosin lähinnä vain kuvakkeiden koot pienemmiksi että mahtuvat paremmin sivupalkkiin. Kiitokset siis tiedostomattomasta avusta :)

      Poista
    3. Toki näinkin voi olla, että joku nyt kuitenkin hyötyy tuosta! :D Ja jos olisin hieman reippaammin laittanu viestiä olisit säästynyt hurjalta googletukselta. ;) Mutta mutta loppu hyvin kaikki hyvin pääasia, että sait sen niin instagramittomatkin (hieno sana) pääsevät stalkkaamaan kuvia :)

      Poista
    4. Ei kannata aliarvioida blogien voimaa tiedonlähteenä. Edelleenkin blogini suosituimmat postaukset ovat olleet opastusjuttuja, joissa kerrotaan miten kuvata pelivideoita tai käytetään konsolin ohjainta tietokoneella. Edelleen vähintään pari vierailijaa viikossa tulee noiden vuoksi blogiini vaikka kirjoitin nuo postaukset pari vuotta sitten :D

      Joo nyt voi mennä sitten rauhallisimmin mielin nukkumaan kun on Insta-jutut kunnossa :D Pitää tosin vielä opetella hieman sen käyttöä kun ainakaan mitää virallista ohjelmaa PC:lle ei taida löytyä kuvien siirtämistä varten, niin mennään sitten epävirallisilla. Ei opeteltavat asiat siis ihan vielä kuitenkaan lopu :)

      Poista
    5. Ahaa, aivan, no sitten! :D Ohjepostaukset on kyllä hyviä kävijä magneetteja, kun miettii nyt itsekin kuinka paljon tulee aina googleteltua kaiken maailman neuvoja ja ohjeita itsekin ja moni vie blogeihin. :) Joka on ihan mahtavaa, että porukka jaksaa neuvoa!

      Kyllä se insta selkeytyy, kun sitä vähän käyttää ja tutkii. Ei sielä niin hirmusesti ole opeteltavaa. Harmi vaan tosissaan, kun ei noita kuvien jako mahdollisuuksia ole pc:n puolella, mutta itse siirrän kuvat joko koneelta kännykkään tai lähetän sähköpostilla itselleni, jolloin saan ne kännykällä sitten tallennetuksi ja jaettua instagramissa. :)

      Poista