keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pelattu: Super Mario Sunshine #1

Kuten tarkkaavaisimmat jo huomasivat niin seuraavana pelivideoissa olisi vuorossa Gamecuben peli Super Mario Sunshine. Olen aiemmin pelannut tätä peliä mutta en läpi asti joten kyseessä ei todellakaan tule olemaan mikään speedrun-pelaaminen vaan moni kohta tullaan pelaamaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuvan laatu ei ole vielä paras mahdollinen mutta jos saan videonkäsittelyohjelmat toimimaan haluamallani tavalla niin päivitän parempilaatuiset (=ei kuitenkaan yhtä hienot kuin mitä oli Gianassa) videot sitten myöhemmin tilalle.

Pelin tarina kertoo siitä kun Mario, Prinsessa Peach ja sieniavustajat ovat menossa Delfiinisaarille lomalle. Perillä kuitenkin joku sotkee paikkoja oudolla liejulla ja Mario lavastetaan syypääksi. Rangaistuksena Mario ei saa poistua saarelta ennenkuin kaikki paikat ovat puhtaana ja siihen hän saa käyttöönsä puhuvan F.L.U.D.D. -nimisen vesipumpun jonka avulla Mario pääsee pesemään liejuja ja keräämään auringon näköisiä Shine Spritejä jotka ovat lomasaaren valoisuuden lähde.

Tässä ensimmäisessä videossa tutustutaan Delfiinisaarien kaupunkiin ja sen kahteen eri lomakohteeseen eli Bianco Hills ja Ricco Harbor. Bianca Hills on vihreitä niittyjä ja tuulimyllyjä sisältävä alue, Ricco Harbor puolestaan satama jossa öljyt ovat päässeet karkuteille. Molemmissa paikoissa keretään kohtaamaan minipomot eli ensimmäisessä vastassa on isokokoinen pirajakasvi, jälkimmäisessä jättikokoinen mustekala.

Suosittelen katsomaan videon koko ruudun kokoisena niin kuvasta saa paremmin selvää.. Voisin harkita pelin nauhoitusta jatkossa suurempana ilman noita reunassa olevia koristekuvia mutta mitä mieltä katsojat ovat?


4 kommenttia:

  1. Pelivideoiden hartaana tuijottajana olen aina tietenkin sitä mieltä, että naamaa näkyviin, ja sanon sen nytkin vaikka tiedän mikä stooalainen patsas sieltä tulisikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ymmärrän kyllä näkökulman ja varmasti se naamakuva toisi ainakin vaihtelua pelaamiseen. tässä on vaa sellainen juttu että haluan antaa huomion blogissa peleille ilman että menen siihen itse heilumaan eteen vääntelemään naamaa ja olemaan muka-hauska :D en pidä tietenkään täysin mahdottomana ettenkö voisi jossain pelivideoissa tehdä poikkeuksia tuohon mutta ne ovat sitten blogin ulkopuolisia projekteja joista pääsee "nauttimaan" vaan ne jotka ovat hoksanneet seurata youtube-kanavaani ;D (kyseinen kanava kun ei sisällä pelkästään näitä blogissa julkaistuja videoita)

      Poista
  2. Tämä on kyllä mainio peli ;) Tiedän että jotkut eivät pitäneet Sunshinesta ollenkaan, mutta itse kyllä tahkosin innolla ainakin nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minäkin olen saanu mielikuvan niinkuin tämä peli ei olisi yhtä suosittu kuin muut mario-pelit mikä on sinällää ihme kun melko hyvää 3d-mariota tämäkin. siinäpä siis yksi syy miksi valitsin tämän pelin :)

      Poista