Katsottu: Stargate Universe kaudet 1-2

Tähtiportit ovat yksi pitkäkestoisimmissa scifi-sarjojen sarjoista. Ensin ilmestyi Kurt Russelin ja James Spaderin tähdittämä Stargate -elokuva vuonna 1994. Tämän menestyksen myötä tarinaa jatkettiin Stargate SG-1 sarjalla, jonka nimekkäin näyttelijä oli Ihmemiehenäkin tunnettu Richard Dean Anderson. Stargate SG-1 haarautui (huonosti menestyneeseen) Stargate Infinity -animaatiosarjaan sekä (erinomaisesti menestyneeseen) Spin-offiin Stargate Atlantikseen, SG-1:n jatkaen itsekin pyörimistä vielä parin vuoden ajan. Kirjoitinkin vähän aikaa sitten Stargate Atlantiksesta ja nyt olisi Stargate-jatkumon uusimman ja ehkä viimeisen sarjan eli Stargate Universen vuoro. 

Stargate Universe alkaa tilanteesta, jossa tutkijat ovat selvittämässä Icarus -tukikohdassa tähtiportin yhdeksännen symbolin käyttöä koulunpenkiltä temmatun matikkaneron avustuksella. Tukikohtaan kuitenkin hyökätään ja henkilökunta pakenee tuhoa tähtiportin kautta. Pian selviää, että väki on päätynyt Destiny -nimiselle autiolle avaruusalukselle kauas toiseen galaksiin, portista ei pääse enää takaisin ja itse avaruusaluskaan ei ole hallinnassa vaan seilaa oman tahtonsa mukaansa ympäri avaruutta. Onneksi miehistö ei ole täysin eristyksissä Maasta, vaan he voivat olla yhteydessä Muinaisten kommunikaatiokivien kanssa ja tehdä jopa vierailuja siirtymällä toisessa päässä olevien kehoon. Kysymyksiksi nousee kuitenkin pian että miten päästä fyysisestikin takaisin kotiin Maahan ja että mikä on Destiny-aluksen tarkoitus.

Sarjaan on haluttu mukaan muutama nimekkäämpi näyttelijä ja paljon vähemmän tunnettuja kasvoja. Tutkimusryhmän johtaja Nicholas Rush, erityisesti elokuvista (Trainspotting, Housut Pois, 28 viikkoa myöhemmin) tuttu näyttelijä Robert Carlyle lienee tunnetuin näyttelijöistä. Rush painottaa usein sitä, että Destiny -avaruusaluksella on tärkeä tehtävä ja alukselle tulleella miehistöllä tai heidän turvallisuudellakaan ei ole minkäänlaista arvoa tämän suorastaan kohtaloksi muodostuvan tehtävän rinnalla. Rushilla ei tunnu olevan edes kiirettä kotiin. Toista ajattelusuuntaa edustaa ryhmän johtaja eversti Everett Young, jota näyttelee (ainakin itselleni vain Saw 4:stä tuttu Artina esiintynyt) Louis Ferreira. Young haluaa viedä miehistön takaisin kotiin Maahan, mutta pitää turvallisuutta tärkeimpänä asiana ja koska hänen ja Rushin näkemys siitä että pystyykö Young "tekemään kovia ratkaisuja tarpeen vaatiessa" eroaa kovastikin, ottavat he usein yhteen, pitävät toisiltaan salaisuuksia ja muuta lapsellista toimintaa. Lapsista puheenollen jo aiemmin mainittu lapsinero Eli Wallace (David Blue) on kanssa merkittävässä roolissa hänen keksiessä ratkaisut vähän jokaiseen (tieteelliseen) ongelmaan, vaikka ympärillä pörrää ihan ammattitiedemiehiäkin. Tämäkös alkaa lopulta jurppimaan omasta mielestään pääneroa eli Rushia ja myös heidän välille tulee akkamaista valtataistelua, että kumpiko se nyt onkaan nörttien kingi. 

Sarjassa on lisäksi monia muitakin hyviä hahmoja, mutta esimerkiksi senaattorin tytärtä Chloe Armstrong (Elyse Levesque) osasi raivostuttaa ainakin allekirjoittanutta turhuudellaan, mutta kai joka sarjassa pitää olla joku (muka) nätti tyttö sekoittamassa miespuolisten päitä. En myöskään tiedä oliko hänen pökkelömäisyys hahmon vai näyttelijän ominaisuus. Viimeiseksi mainittakoon oma suosikkini eli Ronald Greer, jota tulkitsee Jamil Walker Smith. Greer on hiljainen, jäyhä ja tosikkomainen sotilas, jolla ei muutenkaan tunnu olevan kaikki aivan kotona. Ensimmäisellä kaudella Greer tuntuu aina vain mutisevan jotain epäselvää, mutta onneksi toisella kaudella hän pääsee vauhtiin ja aiheutti ainakin itselleni monet repeilyt heittämillä kommenteillaan. Hauskuutensa lisäksi Greerillä tuntui olevan jäykkyydestään huolimatta muutenkin hyvä jätkä.

Stargate Universe eroaa monellakin tapaa aiemmista sarjoista, vaikka sijoittuukin samaan maailmaan. Universe pyrkii olemaan aikuismaisempi ja vakavampi verrattuna SG-1:een ja Atlantikseen ja kyse onkin seikkailua ja toimintaa enemmän draamasta, kun miehistön jäsenet selvittelevät välejään kovinkin ottein. Realismia on lisätty mm. aikuismaisemmalla kielenkäytöllä ("damn you" ei ole enää pahin kiroaminen), seksinkin harrastamisella, lesbopariskunnalla ja etenkin Battlestar Galactican aikoihin suositulla dokumentaarisella kuvaustyylillä. Lähinnä sarjan alkupuoliskolla runsaasti esiintyneet musiikkiosuudet ärsyttivät ainakin minua, muuten aikuismainen lähestymistapa oli kivaa vaihtelua.

Stargate Universeä odoteltiin useamman vuoden ja sarjan lopettamispäätös tuli nopeammin kuin juoni kerkesi kunnolla alkaakaan. Olen siis melko harmissani sarjan lyhyestä kestosta, etenkin kun muita Stargate -sarjoja ei taida olla tiedossa vähään aikaan jos enää koskaan. Suosittelen tätä sarjaa kuitenkin erityisesti niille, joiden mielikuvissa Stargate tarkoittaa vain Ihmemiestä kertomassa puujalkavitsejä leimasimenjälki otsassa olevan myrtsin otsakuvioisen tumman miehen kanssa.