perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kirpputorihankintoja osa X


Tänään tuli vierailtua taas Citypörssissä. Sieltä tarttui vähästä aikaa taas elokuvia, jotka ajattelin esitellä tässä pikaisesti. Elokuvat olivat yhteensä 6 euroa eli taloudelliseen konkurssiin en niiden vuoksi joutunut.

Ensimmäinen elokuva on Independence Day tai kuten ilmestymisen aikaan oli muodikasta sanoa - ID4. Onhan se myönnettävä, että tämä elokuva on naurettavaa yhdysvaltalaisten itsensä pönkittämistä. He ovat elokuvassa melkeinpä ainoa varteenotettava valtio, maan presidentti on elokuvan sankari, yhdysvallat sitä yhdysvallat tätä. Jos jättää huomioimatta tuon USA-keskeisyyden, lukuisat järjettömyydet (esimerkiksi viruksen tartuttamisessa täysin tuntemattoman teknlogian tietokoneisiin) jne ja suhtautuu elokuvaan avoimin mielin, on kyseessä ainakin minun mielestä suhteellisen viihdyttävä leffa.

Toinen elokuvista on Ghost Rider. Täytyypi myöntää, että en ole lukuisista kehuista huolimatta katsonut kyseistä leffaa vielä. Pari kuukautta sitten se tuli TV:stäkin, mutta jäi katsomatta. Nyt saa edes rahoille vastinetta, kun ei tarvitse "uusintana" katsoa.

Kolmas elokuvista on Armageddon, tuo 90-luvun menestyselokuva. 90-luvun elokuva tarkoittaa myös sitä, että viime katsomiskerrasta on minulla pieni ikuisuus ja en muista leffan tapahtumista oikein mitään. Pysyn siis jännityksessä että pelastaako Bruce Willis maailman vai tuleeko ihmiskunta kuolemaan.

Mielestäni tuo leffapaketti on hyvä setti hintaansa nähden. Ehkäpä tulen kirjoittelemaan niistä vielä jatkossa tänne blogiin, we'll see!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti