sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Katsottu: 28 viikkoa myöhemmin


Kyseessä on jatko-osa elokuvalle 28 päivää myöhemmin, joskin juonet tai henkilöt eivät liity millään tavalla toisiinsa. Elokuvan alussa aviopari Don (Robert Carlyle) ja Alice (Catherine McCormack) ovat muutaman muun selviytyjän kanssa piileskelemässä eräässä talossa alkuperäisen virusepidemian aikana. Tartunnan saaneet ihmiset kuitenkin löytävät talon ja hyökkäävät sisään saaden pelästyneen Donin pakenemaan ja hylkäämään jopa oman vaimonsa. 

Muutaman kuukauden kuluessa virus saadaan taltutettua ja Lontoota aletaan taas asuttamaan Yhdysvaltojen armeijan suojeluksessa. Myös Donin ja Alicen ulkomailla epidemian aikana olleet lapset palaavat kotiin isänsä luokse ja tämähän tottakai sepittelee omat versiot siitä, että miten äidin kanssa tapahtui. Kuten arvata saattaa, virus pääsee taas leviämään ja kun yhdysvaltojen armeija on sopassa mukana, ei zomb... taudin kantajat ole ainoana vaarana.

Täytyy myöntää että leffan juoni ei ole kummoinen, joten sen vuoksi tätä elokuvaa ei kannata ainakaan katsoa. Kielletyille alueille karkaavia lapsia, päähenkilöiden puolelle vaihtavia "pahiksia", kuolleeksi luultujen ihmisten palaamisia... you name it! Minulla syy katsomiselle on lähinnä näyttelijöissä, joista olen pitänyt. Jos Robert Carlyle, Jeremy Renner ja Harold Perrineau menisivät mukaan Johanna Tukiainen The Moviehen, tykkäisin varmasti siitäkin.

Elokuvasta nauttii parhaiten, jos ei odota siltä mitään uusia yllätyksiä ja ottaa sen kevyenä perusäksönviihteenä (solttujen ansiosta). Myönnetään myös sellainen meriitti tälle elokuvalle, että kerrankin lapsinäyttelijät eivät onnistuneet ärsyttämään minua ja se on paljon se!

5 kommenttia:

  1. Sie oot nyt arvostellu kaikkii sellasii leffoi, mitä mieki tykkään katella! :D Nää 28 jotakin zombie leffat (mitkä minusta yksiä parhaimpia zombie leffojen edustajia), Battle Royale ja Aliens :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä telepaattisesti selvitin mistä tykkäät ja kirjotin sitte niistä :D no ei vaan olen kirjottanu niistä leffoista joita tykkään katsoa, kiva jos muillakin on samanlainen maku :)

      tarkennuksena kuitenkin en pidä näitä kirjoituksiani varsinaisesti arvosteluina vaan esittelyinä, niillä on vissi ero :D saatan ehkä sanoa mielipiteeni elokuvista/sarjoista/peleistä mutta pyrin olemaan tuomitsematta liikaa ja antamalla lukijalle mielikuvan millaisesta tekeleestä on kyse ja tämä voi sitten itse luoda omat arvionsa mieltymystensä mukaan :)

      erityisesti peleissä arvostelu vaatisi melkeinpä pelien läpi pelaamisen, minun kirjoitukset ovat enemmänkin "tämän tyylistä peliä olen viime aikoina pelannut, koittakaahan tekin jos näyttää kivalta" :D

      Poista
  2. Aaa, juu :D Tuo sana arvostelu tulee vaan itsellä liitettyä niin moneen ettei edes kummemmin ajattele. Esittely onkin hyvä ilmaisu. Mistä teet seuraavaksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaiken lisäksi minulle ei tule niin paljoa paineita siitä kirjoituksen laadusta, kun arvostelu taitaa olla esittelyä vaativampi laji ja jos minua alkaa laiskottamaan, niin voin mennä tarpeen vaatiessa sieltä missä aita on matalampi ja vedota vain siihen että hei kyse oli vain esittelystä :D

      mutta siis mitä sitä hyvää zombie-putkea katkaisemaan, tulossa olisi ainakin nuo 2000-luvulla romeron zombie-remaket ja pitäisi tuupata ulos myös battlestar galactican minisarjasta/pilotista kertov... siis esittelevä juttu :)

      Poista
  3. Itse tullut katsottua jos jonkinmoista zombi/tartunnansaanut leffaa ja tämä kyseinen elokuva on kyllä paras mitä olen tähän mennessä nähnyt. Tykkään erityisesti siitä kun armeija ei vain kuole pois niin kuin monessa muussa zombi elokuvassa, vaan taistelee tosissaan tätä tautia vastaan ja pitää etulyöntiasemansa vaikkakin virus pääsee leviämään.

    VastaaPoista