sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kuinka saada konsolin peliohjain toimimaan tietokoneessa

Miksi ihminen ostaa mielummin pelin 20 euron konsoliversion kuin alle 10 euron PC-version? Myönnän että yksi mielestäni hyväksyttävä syy on Trophyt/Archievementit :-D mutta olen kysynyt asiaa usealta konsolipelaajalta ja yleisimmät perustelut ovat olleet että he haluavat a) pelata sohvalla rötköttäen ja telkkarista katsoen sekä b) pelata peliohjaimella ja eivät omista PC:lle erillista ohjainta. Kohdan A tekosyy ratkeaa helposti käyttämällä televisiota tietokoneen näyttönä. Keskityn tässä ohjeistuspostauksessa tekosyyhyn B eli neuvon miten pelikonsolin oma ohjain saadaan PC-käyttöön.

Näissä ohjeissa käytetään MotionInJoy -nimistä ilmaista peliohjaimen emulointiohjelmaa. Muitakin vastaavia ohjelmia on olemassa mutta ainakin kyseinen ohjelma on vaikuttanut hyvältä ja toimivalta. Olen saanut sillä toimimaan PS1, PS2 ja PS3-ohjaimeni ja ohjelma väittää myös tukevan Xbox 360 -ohjainta mutta en ole päässyt kokeilemaan asiaa. Käytän tässä esimerkissä PS3:n ohjainta koska se käyttää USB-liitäntää ja sopii siis suoraan tietokoneen USB-porttiin. Ohjaimen liitetään tietokoneeseen USB-latausjohdolla mutta jos sinulla on tietokoneessa BlueTooth-vastaanotin, langatonkin yhteys ilmeisesti onnistuu. Kerron vielä postauksen loppupuolella, miten eksoottisemman liitännän omaavat PS1 ja PS2 -ohjaimet saadaan myös toimimaan.

Huom! Olen asentanut tässä ohjeessa käytetyt ohjelmat ja ajurit tietokoneelleni jo aiemmin ja eri tietokoneilla asennusprosessi saattaa muutenkin tapahtua hieman eri tavoin joten en voi antaa täysin kädestä pitäen ohjetta. Koitan kuitenkin kertoa suuntaa-antavasti asennuksen eri vaiheet ja mitä niissä kannattaa koittaa tehdä. En myöskään ota vastuuta mahdollisesti esiintyvistä ongelmista tai vahingoista mutta ainakaan itselläni ei tullut mitään laitteiston tai Windowsin kannalta vaarallisia ongelmia vastaan. Käytössäni on ollut Windows 7 ja sen 64-bittinen versio. MotionInJoyn pitäisi toimia Windows XP:llä, Vistalla ja 7:lla, mutta tarkemmat vaatimukset voit lukea täältä. Windows 8:n toimivuudesta en osaa valitettavasti sanoa mitään... no kokeilemallahan se selviää :)

Lataa osoitteesta http://www.xinputer.com/download/MotioninJoy_071001_signed.zip viimeisin versio MotionInJoysta. Paketissa pitäisi tulla MotioninJoy_071001_signed -niminen tiedosto jota klikkailemalla käynnistyy asennusohjelma.

MotionInJoy:n asennus


Asenna ohjelma haluamaasi hakemistoon ja hyväksy kun asennusohjelma kysyy että haluatko käynnistää ohjelman (DS3_tool). Ruudulle pitäisi aueta kutakuinkin allaolevan näköinen ohjelmaruutu. Connected game controllers(s) -ruudussa pitäisi lukea "Waiting for controller(s) to be connected". Kiinnitä viimeistään tässä vaiheessa peliohjain tietokoneeseen ja klikkaa yläreunassa olevaa "Driver Manager" -tekstiä päästäksesi ajurien asentamissivulle.

MotionInJoyn etusivu

Tällä sivulla pitäisi olla listattuna peliohjaimet joskin hieman kryptisemmin ilmaistuna. Tärkeintä on kuitenkin että ohjain löytyy yhdeltä riviltä ja jos ei löydy niin varmista että peliohjain on kiinni tietokoneessa ja paina yläreunassa olevaa "Reload this page" -painiketta. Kun peliohjaimen rivi (minun tapauksessa Port_#0001.Hub...  -alkuinen rivi) tulee näkyviin, ruksaa sen vasemmalla puolella oleva laatikko ja klikkaa alapuolella olevaa "Load driver" -painiketta, jolloin ohjelma asentaa peliohjaimen ajurit.


Ajurien asennussivu

Ajurien asennus suoritettu

Ajurien asentamisen jälkeen palaa takaisin etusivulle yläreunassa olevasta Profiles -tekstistä. "Waiting for controller(s) to be connected" -tekstin tilalle pitäisi olla muuttunut teksti "Dualshock 3/sixaxis (USB)" joka tarkoittaa että ohjain on löytynyt. Jos teksti ei ole vaihtunut, koita käynnistää MotioninJoy Gamepad tool uudestaan.

Jos/kun toivottavasti ohjain on löytynyt, valitse "Select one mode" -valikosta minkä konsolin peliohjainta haluat emuloida. Itse valitsin tässä Playstation 3 -ohjaimen. Voit testata peliohjaimen tärinätoiminnon toimivuutta alapuolella olevasta "Vibration Testing" -painikkeesta. Mene seuraavaksi Game Controller Panel -painikkeesta Windowsin omaan peliohjainsivustolle, jossa voit testata peliohjaimen näppäinten toimivuuden.



Valitse listasta MotionInJoy Virtual Game Controller ja paina Properties -painiketta.


Avautuvalla Test -välilehdellä voit testata PS3-ohjaimen kaikkien näppäinten ja suuntaohjainten toimivuutta. Jos näppäimet eivät toimi, koita käynnistää ohjaimen sen PS-näppäimestä tai hakea pelin ajurit uudelleen aiemmin mainitun Load driver -painikkeen kautta.


Näppäinten toimivuuden testaus

Jos haluat muuttaa peliohjaimen asetuksia niin palaa takaisin MotioninJoy Gamepad tool -ohjelman etusivulle. Valitsemasi peliohjaimen oikealla puolella on linkki "options", jonka kautta voit uudelleenmääritellä näppäimet, tehdä jokaiselle näppäimelle makroja ja muita näppäriä toimintoja.


Näppäinten uudelleenmäärittäminen

Nyt peliohjaimen pitäisi toimia. Jos ei toimi, koita tehdä asennusvaihe uudestaa jos joku vaihe on vahingossa jäänyt tekemättä, itselläni se ainakin auttoi.

Vanha ohjain hyötykäytössä.
Nämä ohjeet koskivat siis Playstation 3:n Dualshock -ohjainta jonka saa toimimaan USB-portin kautta. Entä vanhempien Playstation 1 ja 2 -konsolien ohjaimet joissa liitin on erilainen? Onneksi nekin saadaan toimimaan joskin pienellä lisäavustuksella, nimittäin adapterilla. Peliohjaimien adaptereita on monenlaisia ja hintaisia, omani on GameDogin valmistama ja sen hintahaitari on ollut liikkeestä riippuen 10-15 euroa. En tarkoita että tältä sivulta löytyisi halvimmalla, mutta yhtenä esimerkkinä adapterin myyjistä on Puolenkuun Pelit (http://www.halfmoongames.com/kauppa/product_info.php?cPath=26_74&products_id=21886). Ohjaimen käyttöönotto on kuitenkin erittäin yksinkertaista eli laitetaan vaan adapteri tietokoneen USB-porttiin, Windows etsii netistä automaattisesti ajurit jonka jälkeen peliohjain liitetään kiinni adapteriin ja asennetaan halutessaan tuo aiemmin mainittu MotionInJoy -ohjelma.

En voi valitettavasti siis antaa täydellisiä ohjeita siitä miten peliohajin toimii juuri sinun koneellasi mutta toivottavasti näistä ohjeista on edes jollekin hyötyä. Jos koitat saada ohjaimesi toimimaan näiden ohjeiden avustuksella, olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan että onnistuiko homma tai tuliko asennuksessa tai toimivuudessa ongelmia. Kaikenlainen palaute, lisätiedustelu ja keskustelu aiheesta on tervetullutta kommenttiosion puolella! :)

15 kommenttia:

  1. Minä olen huomannut myös sen että tietokonepelaamista jostain syystä "kammoksutaan" ja syyt ovat juuri nuo sinun maininnat. Eihän niissä mitään vikaa ole, sehän on vain PC-versio (ja onhan ne yhtä laadukkaita kuin konsolipelitkin)!
    Kuitenkin omakohtaisesti täytyy sanoa, että täälläkin moni peli tulee ostettua konsolille eikä tietokoneelle, vaikka siihenkin löytyy oma ohjain.
    Tämä johtunee siitä, että tykkään pelailla mieluummin ns. "vauhdikkaita" pelejä konsolilla. Siinä on vain jokin oma viehätysvoimansa :)
    Tietokoneelle tulee taas ostettua erilaisia strategia- ja simulaatiopelejä, esim. Civilizationin tyylisiä pelejä. Sellaiset saa minun puolesta jäädä PC:lle, nimittäin minusta tuntuu oudolta pelata Civilizationmaisia teoksia konsolilla.

    Elikkäs itselläni on tällainen jako pelien suhteen. Strategiat PC:lle, monet muut konsolille :D


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo on niitä syitä enemmänkin kuin mitä tuossa kirjoituksessani mainitsin, itselläni on mainitsemieni trophyjen lisäksi sekin että jos konsolilla pelaa niin säästyypähän tietokoneelta kovalevytilaa :D ja onhan se asennus tietysti yksinkertaisempaa. mulla on myös sillä aika paljon merkitystä että miten paljon peli vaatii näppäimistöä. jos peliä voi pelata vaivattomasti gamepadilla (tasoloikat, arkham-batmanit, ps3:n unchartedit, ehkä gta:tkin) niin silloin ei ole mitään ongelmia pelin konsoliversion kanssa. jos peli vaatii kuitenkin käytännössä näppäimistön (en ymmärrä miten jotkut masokistit pelaavat fps-pelejä, skyrimeitä jne gamepadilla) niin sitten tietokoneversio on ehdoton.

      etenkin vanhoina hyvinä(?) aikoinahan oli juuri tuollainen jaottelu että toiminnallisempia pelejä kuten tasoloikkia pelattiin konsoleilla ja silloin raskaampia joskin ehkä hidastempoisia pelejä pelattiin tietokoneella. nykyään tuo jako on hieman sekoittunut tehojen kasvaessa.

      mutta tottumiskysymyshän tuo aina vaan on :)

      Poista
  2. Kerrotko sitten kun saat PS3 ohjaimen toimimaan PS2 Emulaattorissa niin, että oikean puoleinen analogi tatti toimii oikein. Olen nyt toista päivää tapellut MGS3 Snake eaterin kanssa, kun oikean puolen analogin pitäisi pyörittää kameraa, mutta eipä pyöri.. Zoomaa kyllä siihen suuntaan johon yrittää pyörittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole touhunnut paljoa PS2-emulaattorien kanssa mutta voisihan tuota joskus koittaa. Olisiko kyseessä PCSX2 -niminen ohjelma vai joku muu? :)

      Poista
  3. Ite sain muuten ton toimimaan.... Eli siinä ohjelmassa kaikki toimii niin kuin pitääkin ei mitään ongelmia.... MUTTA sitten kun avaan esimerkiksi Steamin ja menen pelaamaan peliä Call Of Duty: Black Ops 2 ohjain ei enään yksinkertaisesti toimi.

    Miten saan sen toimimaan peleissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin erään lukijan kanssa tuumailtiin samaa ongelmaa ja muistaakseni juuri Black Ops 2:n kanssa. En muista enää tarkkaa minkä etsimäni ohjeen mukaan hän sitä koitti, mutta kuulemma sai toimimaan. Pikaisella Googletuksella löysin ohjeen http://community.guitarhero.com/thread/200596480 jonka avulla pelin saa toimimaan jos käytössä on Xbox -ohjain. Jos samaan aikaan käyttää vielä tässä blogipostauksessa kerrottua MotionInJoyta ja laittaa sen emuloimaan Xbox-ohjainta, niin tilanne saattaa korjaantua. Jos testaa tuota, niin ilmoitatko tähän että alkoiko ohjaus toimimaan? :)

      Poista
  4. Voi voi ! Oma ohjain hajosi ja myös tietokoneeni kun raivoistuin kikkailemaan näiden ristuksen ajureiden kanssa. Heitin ohjaimen täysiä seinään ja tietokoneen paiskasin lattialle ja hakkasin pesäpallomailalla sen niin kasaan, että sitä ei tietokoneeksi tunnista.

    Mittani on tullut täyteen näiden aikaa vievien turhuuksien kanssa. Helpompi elää ilman näitä turhuuksia.

    Nyt olen lopettanut moisen pelleilyn ja alkanut uskovaiseksi !. Vein kaiken elektroniikan kaatopaikalle ja videotykin,taulun ja pelikonsolini lahjoitin naapurille ja sanoin hänelle, että ota sinä nämä maanvaivat !. Minä olen väsynyt näihin !.

    Nyt elämä on helppoa. Jää aikaa kuntoiluun, nauttimiseen ja todelliselle elämiselle jota ei ruutua tai valkokangasta vahtaamalla saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olet löytänyt Rauhan, ei tuokaan elämänmuutos huono ratkaisu ole :)

      Poista
  5. Moi! Kiitti ohjeista. Latasin ajurit ja game controller panelissa kaikki näyttäisi toimivan hyvin. Kuitenkaan itse pelissä peli ei reagoi mitenkään ohjaimeeni. Näppäimistöllä peli toimii edelleen, mutta ei ps3 ohjaimella. Missä voisi olla vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No problemos, kiva kuulla että ainakin oppaalle on tarvetta :)

      Todella moni etenkin uudempi peli tukee paremmin Xbox 360:n -ohjainta, kuin muita ohjaimia. Ainakin Batman Arkham -pelit ja Darksidersit tukevat sitä ohjainta "suoraan", kun taas muiden kanssa pitää hieman kikkailla. Minkä pelin kanssa koitat saada tuota toimimaan?

      Kannattaa koittaa sillä tavalla, että jos olet saanut toimimaan ohjaimen itse MotionInJoyssa, valitse siitä etusivulta kohdan Xinput-Default Xbox 360 Controller Emulator, jonka jälkeen peli näkee PS3-ohjaimen Xbox 360-ohjaimena.

      Voitko kuitata tähän, korjaantuiko ongelma tuolla asetuksella?

      Poista
    2. Nyt toimii, kiitoksia! ja pelinä dark souls 2 :)

      Poista
  6. Ongelma ilmeni ainakin minulla.... Osasin jo itsekkin ladata Motioninjoysta ja testasin myös toista sovellusta, mutta ilmeni yksi ongelma; peliohjain on kiinni USB-liittimellä ja Control Panelissa se näkyy kanssa toimivan, muttei siltikään näyttäisi reagoivan :P Osaisiko joku auttaa tämän ongelman kanssa? :( (Ymmärrän, että tämä on vuoden vanha, mutta silti!)

    VastaaPoista
  7. Ongelma ilmeni ainakin minulla.... Osasin jo itsekkin ladata Motioninjoysta ja testasin myös toista sovellusta, mutta ilmeni yksi ongelma; peliohjain on kiinni USB-liittimellä ja Control Panelissa se näkyy kanssa toimivan, muttei siltikään näyttäisi reagoivan :P Osaisiko joku auttaa tämän ongelman kanssa? :( (Ymmärrän, että tämä on vuoden vanha, mutta silti!)

    VastaaPoista
  8. Ostin ttx-tyyppisen ds3-ohajaimen että pääsen pelaamaan koneella pelejäni, mutta ongelmana on,että ohjain itse ei toimi peleissä. Käytin motioninjoyta muttei auttanut.

    VastaaPoista