tiistai 12. helmikuuta 2013

Pelattu: Giana Sisters - Twisted Dreams #4

Nyt olisi taas aika palata Gianan seikkailuihin. Viimeisimmässä videossa päihitettiin ensimmäisen maailman pomovastuksena toiminut jättikokoinen mato ja nyt olisi vuorossa toisen maailman kaksi ensimmäistä kenttää (2-1 ja 2-2). Kentät eivät ole vielä mahdottomia mutta sisälsivät muutamia vaikeampia hyppyjä ja puikkelehtimisia vihollisten välissä ja tottakai niitä kaikkialla olevia kaikkien rakastamia piikkejä. Kuolemiltakaan ei siis enää vältytty ja olin iloinen että tällä vaikeustasolla kentän aikana on vielä käytettävissä tallennuspisteitä. Ahneena ihmisenä eniten minua jäi harmittamaan että huomasin vasta liian myöhään lähteneeni etenemään ns. oikeaa reittiä enkä käynyt keräilemässä timantteja piilopaikoista. Onneksi sentään pelin eteneminen pomotasoille ei ole enää kiinni kerättyjen timanttien määrästä koska olen kerännyt vaadittavat määrät jo aiemmin. Tässä kuitenkin tämänkertainen video, muistkaahan että videokuvan alavalikoista voi suurentaa kuvaa ja säätää sen laatua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti